— Tällaisessa myrskyssä! Mahdotonta.
— Minä en, piru vieköön, myrskystä välitä! huusi van Rensselaer. Minä tahdon päästä pois täältä — ymmärrättekö te sen? — pois tästä kirotusta kaupungista! — No, mitä te viivyttelette?
— Mutta, herra van Rensselaer, puolet miehistöstä on poissa — ja ruokavarat — — —
— Suoriutukaa kuten parhaiten taidatte! ulisi van Rensselaer. Kiiruhtakaa! Tehkää, mitä käsken! Saatte ottaa laivalle, kenen käsiinne saatte, kunhan vaan lähdette heti, kun höyry on valmiina. Joutukaa!
Hän poistui kapteenin luota horjuen salonkiin. Ja miehistön touhutessa kannella, tulen leimutessa pannujen alla, istui hän whiskya ryypiskellen. "Pyrstötähden" vihdoin lähtiessä liikkeelle, makasi hän rentona nojaten pöytää vasten, tunnottomana, väkijuomain huumaamana.
XXXIII.
Siinä hän makasi tiedotonna koneen jyskyessä ja laivan kyntäessä aaltoja yli kuohuvan lahden. Vasta kun he olivat saapuneet aavalle merelle, ja jättiläisaallot kohahtelivat laivaa vastaan, heräsi hän äkkiä siitä, että alus kallistui syrjälleen. Töytäyksestä oli hän kierähtänyt tuolilta lattialle. Hän tarttui pöytään ja pääsi vaivoin jaloilleen. Kaikki hänen ympärillään huojui ja aluksen reuna melkein kosketti vettä. Meri möyrysi oudosti, huumaavasti, eikä mies alussa oikein ymmärtänyt, mihin oli joutunut.
Ovi aukeni, ja kapteeni astui sisään.
— Nyt olemme ulapalla, sanoi hän äreästi. Mihin te aijotte mennä?
— Yhdentekevä, vastasi toinen. Antakaa mennä, mihin tahdotte, kunhan jätätte minut rauhaan!