Price jatkoi valmistelujaan radan haltuunsa ottamiseksi panematta huomiota vanhalle hallinnolle. Eräänä päivänä esitti hän Montaguelle hra Haskinsin, tulevan varapresidentin. Tämä oli ollut Tennessee Southernin johtaja ja tunsi rautatieasiat. Montague voi luottaa häneen.
Haskins oli pieni, jäntevä mies, jolla oli sisukas luonne ja ilkeä kieli. Häneltä Montague kuuli monta ihmeellistä rautatieasiaa. Sai tietää mm. että rakennuskuluihin kuuluivat lahjukset, joilla paikallishallituksilta saatiin lupa viedä rata läpi kylien ja kaupunkien. Millään muulla keinolla ei kukaan ajatellutkaan sellaista lupaa saatavan. Montague ei pitänyt keinosta, mutta ei sanonut mitään. Sitten oli ostettava kiskot Missisippi Teräsyhtiöltä ja maksettava korkea hinta. Radan sihteerille ja rahastonhoitajalle oli maksettava ylettömät palkat, ne kun olivat Pricen sukulaisia. Huippuna oli se, kun Haskins näytti hänelle insinöörien arviot ja omansa, jotka nousivat koko joukon yli Montaguen laskujen. Hän sanoi: "Noissa kohdin olisi saatava edullisemmat ehdot."
"Niin pitäisi, mutta kun ne menevät Hill Yhtiölle —"
"Mutta mehän ilmoitamme julkisen tarjouksen."
"Niinpä kyllä, mutta ne sen saavat."
"Tarkotatteko, ettemme anna vähimmän tarjoovalle?"
"Niin pelkään."
"Onko Price sanonut?"
"On."
"Mikä on sitten Hill yhtiö?"