Päivän hän otti ajatusaikaa, sillä hänen tapansa ei ollut toimia ensi mielijohteen mukaan. Hän huomasi ajan tulleen puhua, mutta hän halusi olla varma asiastaan. Mentyään illalliselle klubiin näki hän majuri Venablen istuvan isossa matkatuolissa lukusalissa.
"Hyvää iltaa, majuri. Saanko kysellä teiltä hieman?"
"Valmis palvelukseenne."
"Oletteko kuullut rautatien presidentin muodostavan yhtiön myydäkseen tarpeita omalle radalleen?"
Majuri hymyili myrkyllisesti. "Kyllä", sanoi hän.
"Onko se yleistä?"
"Ei niin yleistä kuin luulisi. Radan presidentti ei tavallisesti ole niin arvokas herra, että hän saisi tehdä sellaista. Ison radan presidentti kyllä on."
"Niin kai."
"Niin oli Higginsillä tapana menetellä. Hän kulki pitämässä puheita pyhäkouluissa ja oli niitä miehiä, joita lehdet kehuvat mallikansalaisiksi. Hänen veljensä ja lankonsa ja serkkunsa ja koko suku oli yhteishommissa myyden tarpeita rautateille. Joka vuosi ilmoitti rata paperihankinnan. Se oli miljoonan arvoinen ja palstamäärin oli tarkkoja ohjeita. Mutta siellä lomassa oli ehto, että papereissa piti olla määrätty vesimerkki — ja sellainen oli yhden Higginsin yhtiön patentti. Sillä ei kyllä ollut yhtään tehdasta, joten se teetti muilla. Kuollessaan jätti Higgins 80 miljonaa, vaikka lehdet puhuivat vain 'muutamista'. Sellaista voi tapahtua Philadelphiassa."
Montague mietti hetken. "Mutta en ymmärrä", sanoi hän, "miksi ne tässä tapauksessa niin tekevät; hehän omistavat miltei kaikki osakkeet."