"Katsokaa nyt", nauroi majuri. "Te olette hypännyt keskelle sammakkolampea ja Herra tiesi, mikä meteli siitä tulee. Ajatelkaas, Terästrustin pääoma on kirjoitettu kolminkertaiseksi. Tullin takia voi se myydä tuotteensa tässä maassa viidenkymmenen prosentin korotukselle sen ulkomaahinnoista, ja kuitenkin se alentaa voitto-osinkoja. Sen yleisosakkeet ovat kymmenessä. Se alentaa kustannuksia kaikin tavoin ja myy huonoa tavaraa. Ja nyt tulee Wyman, ainoa mies, joka Wall kadulla uskaltaa puida nyrkkiään Dan Watermanille, ja ilmottaa sanomalehdissä, että huonot kiskot ovat olleet syynä viimeaikaisiin rautatieonnettomuuksiin. Ja hän antaa tilaukset Missisippi Teräsyhtiölle, joka myy alle Trustin hintain. Yhtiöllä on liikojakin tilauksia ja sen laitokset käynnissä yötä päivää. Ja sitten tulee vilpitön nuorukainen ja tahtoo tuoda ratapahasen yhtiön takapihalle ja vie ehdotuksensa Jim Heganille!"
Majuri sai naurukohtauksen, joka vapisutti hänen punertavaa naamatauluaan ja Montague oli nöyryytetty.
"Mitä nyt olisi tehtävä?" kysyi hän.
"En tiedä", sanoi majuri, "paitsi että pidätte osakkeistanne kiinni. Ehkäpä, jos puhutte osakkeistanne ääneen, Teräsherrat ostavat ne täydestä hinnasta."
"Säikäytin niitä ainakin", nauroi Montague. "Lyönpä vetoa", sanoi toinen, "että jonkun konttorissa alakaupungilla on ollut hoppua. Täällä käy eräs, joka tietänee siitä. Will Roberts."
Ja majuri katseli pitkin ruokasalia. "Tuossa hän tuleekin", sanoi hän.
Salin toiseen päähän oli ilmestynyt pitkä, tummatukkainen mies, tarkan näköinen ja joustava-askeleinen. "Roberts Vaitelias", sanoi majuri. "Yritetäänpäs". Ja kun mies kulki ohi, huusi hän. "HaIlo! Roberts, mihin matka? Tässä esitän ystäväni hra Allan Montaguen."
"Hyvää iltaa", sanoi hän. "Kuinka voitte, Venable?"
"Ei huonommin voisi olla", sanoi majuri. "Miten ovat asiat Kadulla?"
"Hiljaiset markkinat", sanoi Roberts. "Pelkään pahaa. Liian monet tekevät paljon rahaa."