Majuri nauroi. "Hauska lause miehen suussa, joka on tehnyt kuusikymmentä miljoonaa viime kymmenenä vuotena."
"Hän ei näyttänyt kuulleen minusta mitään", sanoi Montague.
"Usko siihen", sanoi majuri. "Hän on tänä iltana voinut olla neuvottelemassa kurkkumme katkasemisesta, mutta ei silti räpäytä silmäänsäkään. Hän on terästä."
Hän pysähtyi ja jatkoi taas: "Olette lukenut siitä isosta iskusta? Roberts sen suunnitteli. Hänestä tuli silloin maan vihatuin mies. Lehdet ja politikot raivosivat. Mutta hän seisoi kannallaan — oli päättänyt voittaa tai kuolla. Muuan anarkisti tuli hänen konttoriinsa ja ampui häntä kahdesti; mutta hän iski tämän maahan miltei kuoliaaksi ja jatkoi peliään tautivuoteelta ja oli kahden viikon päästä taas konttorissaan."
Ja nyt aukenivat majurin juttutuvan ovet. Hän kertoi Montaguelle teräskuninkaista ja heidän vihaamistaan miehistä ja rakastamistaan naisista ja heidän liikkeittensä ja elämänsä salaisuuksista. William H. Roberts oli alkanut erään suuren teräsherran palveluksessa ja kääntynyt sitten tämän henkiviholliseksi, ja nyt hän riiteli pois tämän mainetta. Jos näet tämä rakensi kirjaston, rakensi Roberts kaksi. Kilpailija rakensi suuren konttoritalon. Roberts osti maan sen ympäriltä ja rakennutti puolentusinaa pilvenpiirtäjiä, jotka sulkivat siltä valon. Ja yötä päivää "Roberts Vaitelias" suunnitteli ja vehkeili ja kerran oli hän oleva Terästrustin herra ja kilpailija tai ei mitään.
"Eläviä poikia tuo teräs-väki", sanoi majuri nauraen. "Pitäkää silmät auki, kun olette niiden kanssa asioissa."
"Mitä neuvoisitte minua tekemään?" kysyi Montague hymyillen. "Panenko salapoliisit liikkeelle?"
"Miksei?" sanoi majuri vakavasti. "Voisihan ottaa selville, kuka lähetti majuri Colen luoksenne. Ja voisi myös tutkia, kuinka kiihkeästi he tarvitsevat rataanne ja maksattaa sen mukaan."
"Ei se olisi juuri minun tapaistani."
"On aika oppia", sanoi majuri. "Voin auttaa alulle. Tunnen salapoliisin, johon voitte luottaa. Ei hän ainakaan ole minua pettänyt."