"Vai niin", sanoi Montague, "koetan sitten ehkä tavata Harrya."
"Tiedän paremmankin henkilön", sanoi kenraali hetken ajateltuaan. "Kysykää tuttavaltanne rouva Aldenilta; hän tuntee Pricen persoonallisesti, luulen ma."
Montague lähetti tälle kirjelapun ja sai vastaukseksi: "Tulkaa päivällisille. En mene mihinkään." Ja niin oli hän pian rva Aldenin yksityisessä seurusteluhuoneessa istuen isossa nahkapäällystuolissa ja kuunteli juttuja Missisippi Teräsyhtiön omistajasta.
"Johanny Price?" sanoi tuo mahtava rouva. "Kyllä tunnen hänet. Kysymys on siitä, onko hän tuleva ystäväksi vaiko viholliseksi. Hänen äitinsä oli irlantilainen ja hän on sen mukainen. Jos hän teihin mieltyy, voi hän kuolla puolestanne; jos saatte hänestä vihamiehen, saatte kuulla joukon sanoja, joita ette tienneet kielessänne olevankaan. — Tapasin hänet Washingtonissa ensi kerran noin viisitoista vuotta sitten, jolloin veljeni oli kongressissa. Kerroin teille kerran, kuinka Davy maksoi neljäkymmentä tuhatta ja pääsi kongressiin. Oli demokraattisen vyöryn aika ja ne olisivat voineet valita vaikka Reggie Mannin, jos olisivat halunneet. Olin Washingtonissa sen talven ja Price oli siellä suuren lobbyjoukon mukana taistelemassa vapaan hopean puolesta. Se oli ennen romahdusta ja hopea oli vielä arvossa; ja Price oli Hopeakuningas. Näinpä sinä talvena Amerikan hallituksen sisäpuolen, sen vakuutan."
"Kertokaapa siitä!" sanoi Montague.
"Demokraattipuolue oli valittu tullinalennuslupausten perusteella", sanoi rva Alden, "ja se myi itsensä hynttyineen kaikkineen suurille yhtiöille. Rahaa virtasi kuin vettä — veljeni olisi saanut tuhantensa takasin kolmin kerroin. Teräsherrat hallitsivat, nähkääs — William Roberts tuli Pittsburgista joka toinen päivä ja väliaikoina käytti hän yksityistä telefoonijohtoa. Olen aina sanonut, että Terästrusti työnsi tullihuijauksen Amerikan kansan niskoille ja on pitänyt sitä siellä siitä pitäen."
"Mitä teki Price hopeakaivoksillaan?" kysyi Montague.
"Hän myi ne ja juuri viime nipukassa. Hän oli 1896 vaalitaistelussa mukana ja kertoi eräänä iltana, että republikaanipuolue oli koonnut 10-15 miljoonaa vaalit ostaakseen. 'Se on hopean loppu', sanoi hän ja myi niin pian kuin ennätti ja siitä pitäen on hän seikkaillut Wall kadulla."
"Oletteko tavannut häntä?" kysyi rva Alden.
"En", kuului vastaus.