"Hän on luonne", sanoi rouva. "Davy kertoi, kuinka hän ensi kerran tuli New Yorkiin taskut täynnä seteleitä. Ja hän pani ne menemään eri tavalla. Sata dollaria kenkäin kiillottajalle ja muuta siihen tapaan. Ja hän hurjisteli niin ettette voi aavistaa."
"Onko hän sen laatuinen mies?" kysyi Montagne.
"Hän oli. Mutta eräänä päivänä meni hän lääkärille ja tämä sanoi hänelle jotain ja hän lopetti siihen paikkaan. Nyt ei hän maista tippaakaan, elää aterialla päivässä ja juo kupin kahvia. Mutta joukossa hän aina on. En tiedä, onko politiikkoa tai urheilijaa tässä kaupungissa, jota Johanny Price ei tuntisi. Hän lörpöttelee heidän kanssaan aamuyöhön, mutta en koskaan saa häntä kutsuihin. 'Minun väkeni ovat ihmisiä', sanoo hän, 'teidän on sahajauhoja'. Kun joskus tahdotte tutustua New Yorkiin, antakaa Johanny Pricen esittää itsenne kirjatoukilleen ja rosvoilleen!"
Montague mietti hetken tätä kuvausta. "Jotenkin tuntuu minusta, kun ei tällainen olisi satamiljoonaisen yhtiön presidentti."
"Niinpä kyllä", vastasi rouva, "mutta Price on pöytänsä ääressä aikaisin ja reippaana ja jokainen konttoristi on myös paikallaan. Ja jos luulette, ettei hän ole täysissä voimissaan, niin koettakaapa petkuttaa häntä. Minäpä kerron hieman siitä taistelusta, jolla hän sai Missisippi Teräsyhtiön." Ja hän kertoi. Se vaikutti sen, että Montague istahti hänen pöytänsä ääreen ja kirjotti Stanley Ryderille: "Tiedusteluni John S. Pricen suhteen ovat saattaneet minut siihen käsitykseen, että hän tekee terästä. Sillä edellytyksellä, että minä saan laittaa rautatien ja kuljettaa hänen terästään, olen päättänyt ottaa vastaan tarjouksenne, tietysti jos ehdoista sovitaan."
XI.
Seuraavana aamuna oli Montague John S. Pricen puheilla tämän Wall kadun toimistossa. Hän otti tarjouksen vastaan ja iltapäivällä kävi hän William E. Davenantin lakiasiain toimistossa. Siellä häntä tervehti Harry Curtiss innokkaasti sanoen: "Olipa hauska, että tulitte tähän juttuun mukaan; meille tulee vähän yhteistä työtä."
Davenantin toimiston neuvotteluhuoneessa istuivat Ryder, Price, Montague, Curtiss ja Davenant. Tämä oli Mailmankaupungin parhaiten palkattuja trusti-lakimiehiä. Hän oli laiha mies, jonka vaatteet roikkuivat kuin variksenpelätin. Toinen hartia oli toista ylempänä ja kapeat, hermostuneet kasvot olivat aina eteenpäin urkkimassa. Tarkat silmät kertoivat levähtämättömäin aivojen työtä. Hänen arveltiin ansaitsevan neljännesmiljonan vuodessa ja hän kehui, ettei hänen neuvojaan noudattaneen rahojen tekijän koskaan tarvinnut niistä luopua.
Omituinen vastakohta edelliselle oli Price, joka näytti hyvin puetulta nyrkkeilijältä. Hänen kasvonsa olivat lihavan pyöreät, mutta alaleuan liian lihan alta näkyi rautatahtoisen miehen leuka. Oli helppo uskoa, että Price oli tapellen tiensä avannut. Hän puhui terävästi ja leikkasi lyhyesti asian ytimen kuin kirurgin veitsellä.
Ensi asiana oli Montaguen Etelänmatka. Ei ollut tarpeen ostaa enempää sen rautatien osakkeita, sillä jos he saisivat uudet osakkeet, oli heillä haluamansa hallinta käsissään. Montaguen piti vain puhutella tuttuja osakkeenomistajia ja kertoa saaneensa joitakin Pohjoisen kapitalisteja harrastamaan heidän rataansa, ja kustantavat he korjaukset ehdolla, että heidän johtokuntansa valitaan. Price esitti sen ehdokkaat: "Montague, Curtiss, Ryder ja hän itse sekä kolme miestä, jotka olivat ennenkin olleet mukana". Kahteen paikkaan sai Montague hommata vaikutusvaltaisimmat osakkeenomistajat. "Se tekee miellyttävän vaikutuksen", sanoi Price, "ja onhan meillä enemmistö."