"Epäilemättä. Ne panevatkin virkoihin niitä hienoja vanhoja herroja. Hän tietenkään ei itse aavista, mitä hänellä teetetään. Tiedättehän, että senaattori Harmon on valtionne oikea valtias."
"Olen kuullut sanottavan", sanoi Montague, "mutten ole välittänyt —"
"Välittäisitte, jos olisitte minun saappaissani. Olen ollut Watermanin rautatieasioissa Etelässä ja sain kerran pari viedä sanomia Harmonille. New Yorkissa tästä pelistä voi selvän saada."
"Ei se ole miellyttävää peliä."
"En ole minä sen sääntöjä laatinut", sanoi Curtiss. "Ymmärrän tunteenne. Niin minunkin kävi, kun tulin opistosta pää täynnä siveysopin sääntöjä. Jouduin New York ja Hudson radan lakitoimistoon. Siellä oli vahingonkorvausjuttu. Päämieheni Corbin antoi minulle paperit ja listan, jossa oli valtion ylituomarien nimet. 'Vie juttu jonkun punasella merkityn osastoon', sanoi hän, 'ne ovat meidän tuomareitamme. Ajatelkaas! Minä viaton kuin keväinen kananpoika'."
"Mutta eikö tuollainen lopulta paljastu?" kysyi Montague.
"Kuka todistaa!"
"Mutta jos sama tuomari aina ratkaisee rautatien eduksi —"
"Jättäkää se asia tuomarin huoleksi. Väliin hän ratkaisee rautatietä vastaan, mutta siten, että ylioikeus kumoo, ja silloin käräjöitsijä on jo kyllästynyt ja heittää sikseen. Tai käy näin: minä esitin yksitoista väitettä, jotka kaikki tuomari kumosi; mutta hän antoi valamiehille ohjeet minun hyväkseni. Ylioikeuksissa nähdään nyt tuomarin antaneen kaikki mahdolliset edut hävinneelle puolelle, ja kun siellä ei ole todistajia, antavat ne päätöksen pysyä. Monta on keinoa."
"Eipä siinä näy oikeudelle paljoa tilaa jäävän."