"Hitto vie", huudahti Curtiss. "Jos olisitte ollut näissä asioissa niin kauan kuin minä ja nähnyt ne veijarit, jotka yrittävät rosvota rautateitä, ette puhuisi oikeudesta. Niitä on ihmisiä, jotka eivät muuta tee, kuin keräilevät juttuja rautateitä vastaan ja hankkivat todistajia."
Montague istui hetken aatoksissaan. "Kuvernööri Hannis!" mutisi hän.
"En ymmärrä."
"Kysykää Davenantilta. Ehkei asia olekaan niin paha kuin oletan. Davenantilla on oma käsityksensä kuvernööreistä. Joitakin vuosia sitten oli hän Albanyssä hankkimassa allekirjotusta erääseen lakiin. Kuvernööri jätti hänet hetkeksi toimistoonsa ja hän näki tämän laatikossa viisikymmentä uutta tuhannen dollarin seteliä kuoressa. Hän pani sen taskuunsa, ja kun kuvernööri palattuaan vielä kieltäytyi, otti hän kuoren esille ja sanoi: tässä on, jos kirjotatte; jos ette, näytän minä sanomalehtimiehille ja kerron jotain niistä. — Silloin kalpeni kuvernööri ja siinä paikassa kirjotti nimensä lain alle. Ymmärrätte, miksi Davenantilla on omat ajatuksensa kuvernööreistä."
"Sitä kai Price tarkotti sanoessaan, että hän hankkii vaikutusvälineet."
"Sitä juuri."
"En oikein pidä suunnitelmasta."
Nuori mies kohautti olkapäitään. "Minkäs teet? Valtiolliset puoluekoneistomme ja viralliset toimipaikkamme ovat pikkumiesten ja lahjusrenkien käsissä. Ja mitä niiltä haluat, maksa, kuten muussakin liikehommassa. Niinkuin nyt tässä asiassa. Me haluamme rakentaa rautatien. Tärkeä homma. Mutta me saisimme juosta eduskuntain portaita viisikymmentä vuotta saamatta lupakirjaa, jos emme rasvaisi, ja mitä tekisi Terästrusti sillaikaa?"
"Mutta mihin johtaa tällainen?"
"En tiedä. Luulen, että jonain päivänä on liikemiesten käytävä käsiksi politiikkaan ja hoidettava valtion asioita liikeperiaatteiden mukaan."
"Tuo kuulostaa yksinkertaiselta, mutta eikö se merkitsisi tasavaltaisten laitostemme kukistusta?"