'Teidän kunnianarvoisuutenne:
Kun astuin oikeuden pyhättöön, kohotin silmäni värjättyyn lasikattoon, johon oli kirjotettu neljä sanaa: Rauha — Oikeus — Totuus — Laki — ja tuntui niin toivorikkaalta. Edessäni oli miehiä, jotka eivät olleet rikkoneet yhtäkään perustuslaillisista oikeuksista, joilla ei ollut mitään edellytyksiä rikoksellisuuteen, jotka vastustivat kaikenlaista väkivaltaa.
Jutun käsittely jatkui. Kohotin taaskin silmäni kauniiseen, värjättyyn lasikattoon ja kuiskailin itsekseni noita neljää majesteetillista sanaa: "Rauha — Oikeus — Totuus — Laki." Kuuntelin syyttäjiä; ja laki heidän käsissään oli terävä, julma miekka, joka yhtämittaa, säälimättä etsi varusteista heikkoa kohtaa. Kuuntelin heidän totuuttaan ja se oli valhe. Heidän rauhansa oli julma ja verinen sota. Heidän oikeutensa oli verkko, johon uhrit olivat saatavat hinnalla millä hyvään — mikään ei ollut liian kallis syyttäjän maineeksi ja kunniaksi!
Tulin sairaaksi sielultani. Voin ainoastaan kysyä itseltäni tuon vanhan, vanhan kysymyksen: Mitä me, kansa, voimme tehdä? Miten voimme me saada rauhaa, oikeutta, totuutta ja lakia mailmaan? Täytyykö meidän ryömiä polvillamme ja pyytää yleisiä palvelijoitamme pitämään huolen siitä, että turvattomille tehdään oikeutta, eikä ijankaiken vainota näitä maailman jaloimpia! Te tulette tuomitsemaan nämä miehet syyllisiksi ja sulkemaan heidät rautaristikkojen taa — jota ei pitäisi koskaan tehdä ihmisolennoille, vaikka heidän rikoksensa olisi kuinka suuri tahansa, jollette halua tehdä heistä petoja. Onko tämä teidän tarkotuksenne, herra? Se näyttää siltä; ja senpä vuoksi sanonkin, että meidän on kukistettava järjestelmä, joka raaistuttaa ihmiskuntaa sen sijaan kun sen pitäisi avustaa ja kohottaa.
Teidän,
Rauhan — Oikeuden — Totuuden — Lain — hyväksi,
Mary Angela Godd.'
Mitä sellaiselle naiselle voisi tehdä? Petteri voi hyvin käsittää hämmingin, jonka vallassa olivat tuomarit, yleiset syyttäjät, raitiotietrustin salapoliisilaitos — ja myöskin Mrs. Goddin aviomies! Petteri oli hämmentynyt itsekin; mitäs hyvää hänen tänne tulostaan oli, kun Mrs. Godd oli jo kirjotetussa muodossa halveksinut oikeutta ja antanut kaikki tarvittavat tiedot hallituksen salapoliisille? Hän oli kertonut tälle että oli lahjottanut "kansanneuvostolle" useita tuhansia dollareita ja uhannut lahjottaa vastakin. Hän oli taannut vankilasta punikkeja laumottain ja hän aikoi taata vankilasta McCormickin ja hänen ystävänsä niin pian kuin mädännäiset kapitalistiset oikeusistuimet oli saatu pakotetuksi päästämään miehet takuulla irti. "Tunnen McCormickin hyvin, ja hän on rakastettava poika", sanoi hän. "En usko hänen olleen lähemmissä tekemisissä dynamiittipommien kanssa kuin olen itsekään ollut."
Koko tämän ajan tähän saakka oli Petteri istunut tuolla Mrs. Goddin hyvinvoinnin lumoomana. Hän oli simanjuojien joukossa ja oli unohtanut koko maailman riitoineen ja huolineen; hän loikoili silkkipatjoilla ja seurusteli Olympian vuoren loistotähtien kanssa. Mutta nyt äkkiä Petteri muisti velvollisuutensa, aivan kuin herätyskello olisi valveuttanut hänet unesta. Mrs. Godd oli McCormickin ystävä ja aikoi saada hänet takuulla vapaaksi — McCormickin, joka oli punikeista vaarallisin! Petteri huomasi että hänen on saatava tämä nainen ansaan aivan heti!