Äkkiä Petteri kohottausihe silkkipatjoillaan ja alkoi kertoa Mrs. Goddille asevelvollisuusvastaisen liiton uusinta suunnitelmaa — laatia ohjeita omantunnon syiden perusteella sotaa vastustaville. Petteri selitti näissä ohjeissa neuvottavan nuoria miehiä perustuslaillisiin oikeuksiinsa nähden. Mutta McGivney oli ollut sitä mieltä, että Petterin olisi sisällytettävä näihin ohjeisiin jonkunmoinen lause, jossa kehotetaan kieltäytymään sotapalveluksesta; jos tämä painettaisiin ja sitä levitettäisiin, niin odottaisi jokaista asevelvollisuusvastaisen liiton jäsentä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden vankeusrangaistus. McGivney oli kehottanut Petteriä olemaan sangen varovainen toimiessaan tämän, mutta taaskin huomasi Petteri ettei ollut minkäänlaista tarvetta olla varovainen. Mrs. Godd oli täysin halukas kehottaman nuoria miehiä kieltäytymään sotapalveluksesta. Hän oli neuvonut näin useille, sanoi hän, muun muassa omille pojilleenkin, jotka onnettomuudeksi olivat yhtä mieltä isänsä kanssa, joka oli verenhimoinen.
Tuli päivällisen aika, ja Mrs. Godd pyysi Petteriä päivälliselle — ja Petterin uteliaisuus voitti hänen varovaisuutensa. Hän halusi nähdä Goddin perheen ryyppivän simaa kultakupeista. Hän ihmetteli, tulisivatko tyytymätön aviomies ja verenhimoiset pojat olemaan läsnä?
Läsnä ei ollut muita kuin muuan elähtänyt nainen, eikä Petteri nähnyt kultakuppeja. Mutta hän näki niin ohutta kiinalaista posliinia, että hän pelkäsi siihen koskea, ja hän näki joukon niin raskaita hopea-aseita, että hän hämmästyi joka kerta kun hän niitä nosti. Myöskin näki hän ruokaa, joka oli niin oudosti ja monimutkaisesti valmistettu, niin hakattua ja leikeltyä ja kastikkeiden peittämää, ettei hän olisi voinut sanoa lainkaan mitä on syönyt, jollei ota lukuun voileipää.
Hämminki lainehti hänen sisässään aterian kestäessä, mutta hän pelasti itsensä Mrs. Jamesin neuvolla — katso, miten muut tekevät, ja tee itse samoin. Joka kerralla kun tuotiin uusi ruokalaji, odotti Petteri ja katsoi, minkä haarukan tai lusikan Mrs. Godd otti käteensä, ja sitten tarttui hän samanlaiseen, tai jokseenkin samanlaiseen, välistä hän ei ollut varma, oliko hän oikeassa. Hän keskitti koko järkensä tähän, sillä hänen ei tarvinnut puhua sanaakaan; Mrs. Godd talutteli yhtämittaa kapinallisuutta ja maanpetturuutta, eikä Petterin tarvinnut muuta kuin kuunnella ja nyökäyttää päätään.
Päivällisen jälkeen menivät he leveälle verannalle, josta oli kaunis näköala. Talon emäntä asetti Petterin istumaan monen patjan keskelle nojatuoliin, sitten heilautti kättään mustan paksun savupilven varjostamaa kaupunkia kohti.
"Tuolla raatavat palkkaorjani ansaitakseen minulle voitto-osingoita", sanoi hän. "Heidän on pysyttävä siellä — paikallaan, niinkuin sanotaan ja minä pysyn täällä paikassani. Jos he haluavat vaihtaa paikkoja, kutsutaan sitä vallankumoukseksi, ja se on 'väkivaltaa'. Ja minä ihmettelen sitä, että he niin vähän käyttävät väkivaltaa, ja ajattelevat sitä niin vähän. Ajatelkaa noita miehiä, joita kidutetaan vankilassa! Voisiko kukaan moittia heitä, jos he käyttäisivät väkivaltaa? Tai yrittäisivät päästä pakoon?"
Tämä herätti Petterissä nopean, pistävän ajatuksen. Jaa, mutta jos saisikin Mrs. Goddin houkutelluksi avustamaan karkaamisyritystä!
"Voisi ehkä olla mahdollista auttaa heitä karkuun", viittasi hän.
"Luuletteko niin?" kysyi Mrs. Godd innostuen ensi kerran koko vierailun aikana.
"Kyllä se voisi olla mahdollista", sanoi Petteri. "Vanginvartijat eivät ole yläpuolella lahjusten ottoa, niinkuin tiedätte. Tapasin melkein kaikki heistä, kun olin vankilassa ja luulen voivani löytää yhden tai pari, jotka ottavat rahaa. Haluatteko että yritän?"