"En oikein tiedä —" alkoi nainen epäröiden. "Luuletteko todellakin —"
"Tiedättehän ettei heitä olisi koskaan pitänyt pannakkaan putkaan?" ehätti Petteri.
"Se on kyllä totta!" selitti Mrs. Godd.
"Ja jos he pääsisivät pakoon loukkaamatta ketään, jollei heidän tarvitsisi tapella vartijainsa kanssa, ei siinä olisi mitään todellisesti pahaa —"
Tähän saakka pääsi Petteri äkkipikaa keksimässään salajuonessa. Äkkiä kuuli hän takanaan äänen: "Mitäs tämä merkitsee?" Se oli miehen ääni, raivokas ja suuttumuksesta värähtelevä; ja Petteri kohottautui silkkipatjoiltaan ja katsoi taakseen, kohottaen käsivartensa suojaamaan kasvojaan, niinkuin tekee se, jota varhaisimmasta lapsuudestaan saakka alinomaa on piesty.
Häntä lähestyi uhkaavana mies; ehkä hän ei ollut tavattoman suuri, mutta siltä hän ainakin Petteristä näytti. Hänen sileiksi ajellut kasvonsa olivat punertavat vihasta, hänen kulmakarvansa kauheasti rypyssä, ja hänen kätensä pelottavan merkitsevästi nyrkissä. "Pieni saastainen hajunäätä!" sähisi hän. "Helvetin luikki!"
"John!" huudahti Mrs. Godd käskevästi; mutta olisi ollut sama huutaa raivoavalle ukkosilmalle. Mies hyökkäsi Petteriin, ja Petteri, joka eläissään oli väistänyt satoja iskuja, vyörähti patjoiltaan lattialle ja hypähti pystyyn, kiiruhtaen rappusia kohti. Mies oli hänen perässään, ja kun Petteri ehti ylimmälle portaalle, laukesi miehen jalka ja osui keskelle Petterin nousun takapuolta, ja ylimmäinen oli ainoa noista kymmenestä tai kahdestatoista rappusesta, johon Petteri alas mennessään kosketti.
Petteri mätkähti maahan, mutta hän ei pysähtynyt, ei edes sen vertaa, että olisi silmännyt taakseen; hän kuuli Mr. Goddin huohotuksen, ja hänestä tuntui että se on juuri hänen korvansa takana, ja Petteri juoksi käytävää pitkin kovemmin kuin oli koskaan ennen eläissään juossut. Vähän väliä tähtäsi Mr. Godd uuden potkun Petterin housujen takapuoleen, mutta tehdessään tämän, oli hänen pakko hetkiseksi pysähtyä eikä potku ulottunut. Ja niinpä vihdoin takaa-ajaja lopetti, ja Petteri kiidätti Goddin portista ulos kadulle.
Sitten hän katsahti olkansa ylitse ja huomatessaan että Mr. Godd oli turvallisen välimatkan päässä pysähtyi hän ja kääntyi ympäri heristäen nyrkkiään yhtä uhkaavasti kuin katurotta, ja kirkui: "Kirous! Kirous!" Saamaton raivo ryöppysi hänessä. Hän kirkui kirouksia ja uhkauksia, ja niiden joukossa oli outoja, miltei uskomattomia sanoja. "Niin, olen punikki, kirottu olkoon sielusi ja pysyn punikkina!"
Niin kyllä, Petteri Gudge, lain ja järjestyksen ystävä, Petteri Gudge, rikasten pikku veli, ulvoi: "Olen punikki ja joskus vielä räjäytämme sinut ilmaan. — Mac ja minä panemme pommin allesi!" Mr. Godd kääntyi ja marssi halveksivan arvokkaasti omaa yksityistä, kotoista erimielisyyttä kohti.