Petteri huomasi liian myöhään, että tuo oli onneton lause. Guffey oli heti jaloillaan, raivoten edestakaisin huoneessa ja kutsuen Petteriä kaikkien karjapihan elukkain nimillä, ja samalla ilmottaen, että hän on jo käynyt puhuttelemassa Mr. Ackermania, ja että Mr. Ackerman ei ollut halukas ottamaan tyyneesti vastaan tiedon siitä, että salapoliisilaitos, jonka hän rahastaa ja jonka tarkotuksena on suojella häntä, oli ollut välineenä hankkimaan sisäänpääsyn hänen kotiinsa kahdelle roistolle, jotka olivat räjäyttäneet hänen kassakaappinsa ja menneet menojaan, mukanaan jalokiviä, jotka he arvostelivat viidenkymmenen tuhannen dollarin arvoisiksi, mutta joiden Mr. Ackerman sanoo maksaneen kahdeksankymmentä viisi tuhatta. Guffey suvaitsi vielä ilmottaa Petterille, että hän saa kiittää onneaan siitä, ettei Guffey heitä häntä "rotkoon" elämänsä loppuajaksi tai revi häntä kappaleiksi tuuma tuumalta. Mutta sen sijaan oli hänen nyt heti lähdettävä Guffeyn konttorista ja laitettava itsensä helvettiin suorinta tietä, minkä löytää. "Mene!" sanoi Guffey. "Kuuletko, ala laputella!"
Ja Petteri nousi seisaalleen ja lähti epäröiden ovea kohti. Hän mietti mielessään: "Uhkaisinkohan niitä? Sanonko, että menen punikkien luo ja kerron kaiken, mitä tiedän?" Ei, ei hän uskalla; pieninkin viittaus tuosta laittaisi hänet varmasti rotkoon! Mutta miten oli mahdollista, että Guffey uskalsi antaa hänen mennä — eikö hän uskonut Petterin menevän kielimään? Jaa, mutta ehkä Guffey paraikaa miettiikin, että Petteri voi mennä vihassaan suoraan punikkien luo ja kertoa totuuden, ja silloin olisi kaikki mennyttä. Ei, ei varmaankaan Guffey anna näin käydä! Petteri käveli hyvin hitaasti ovelle, avasi sen vastahakoisesti ja seisoi ovella pidellen kiinni ovesta niinkuin hän olisi ollut liian heikko pysymään pystyssä; hän odotti — odotti —.
Ja niinpä tietenkin! "Älä mene, senkin hölmö!" sanoi Guffey. Ja Petteri kääntyi takaisin ovelta, mennen pääsalapoliisia kohti kädet ojennettuina alamaisen tavoin; jos Petteri olisi ollut jossakin itämailla, olisi hän laskeutunut polvilleen ja lyönyt otsansa kolme kertaa tomuun. "Hyvä Mr. Guffey", makeili hän. "Antakaa minulle anteeksi — tämä kerta!"
"Jos annan sinulle toimesi jälleen, tuletko tekemään niinkuin minä tahdon, etkä niinkuin itse tahdot?" räyhäsi Guffey.
"Kyllä, kyllä, Mr. Guffey.
"Etkö enää tee muita tekopelejä kuin minun suunnittelemiani?"
"En, en, Mr. Guffey."
"Hyvä, annan sitten sinulle anteeksi, vielä. Mutta, jumalauta, jos huomaan, että edes isket silmää kenellekään naiselle, revin hampaat suustasi!"
Petterin sydän sykähti helpotuksesta? "Oi, kiitos, kiitos, Mr.
Guffey!"
"Saat kaksikymmentä dollaria viikossa, että senttiäkään enempää", sanoi Guffey. "Olet kyllä enemmän arvoinen, mutta sinuun ei voi luottaa, kun sinulla on rahaa, ja minulle on yhdentekevää, myönnytkö näihin ehtoihin vai et."