Sitten alkoi uusi seikkailu, joka oli ehkä kaikkein hämmästyttävin. Sen toisena osanottajana oli ihan uusi tyttö, ja sen alku tapahtui Ada Ruthin kotona, jonne muutamia kaikkein huomatuimpia rauhanaatteen kannattajia oli kokoontunut keskustelemaan rahojen hankkimisesta heidän oikeudenkäyntiään varten. Tähän kokoukseen saapui Miriam Yankovich, kalpeana rintoihin tehdyn leikkauksen perästä, mutta sydän ja aivot yhtä punikkina kuin koskaan. Miriam oli tuonut mukanaan ystävättären auttamaan häntä kävelemään, sillä yksin liikkumaan oli hän vielä liian heikko; ja se oli tämä ystävätär, joka oli syynä Petterin uuteen seikkailuun.
Rosie Stern oli hänen nimensä ja hän oli pieni pyylevä juutalainen työläistyttö, jolla olivat rohkeat mustat silmät, välkkyvä musta tukka, punaposket, kauniit valkoset hampaat, jotka säteilivät hänen hymyillessään. Hän oli pukeutunut aivan kuin olisi tiennyt kauneutensa ja täydelleen hyväksynyt sen; ja niinpä ei Petteri hämmästynyt lainkaan, kun Miriam sanoi esittäessään hänet, että Rosie ei ollut punikki eikä pitänyt punikeista, vaan oli tullut kokoukseen auttaakseen Miriamia ja nähdäkseen millainen rauhanaatteen kannattajien kokous oli. Ehkä Petteri olisi niin hyvä ja koettaisi tehdä hänestä punikin! Ja Petteri oli niin hyvä, mielelläänkin, sillä hän ei ollut koskaan ollut niin kyllästynyt rauhanaatteen kannattajien valituksiin kuin nyt, kun poikamme olivat ajaneet saksalaiset pois Marnelta ja paraikaa kirjottelivat nimiään historian kaikkein tärkeimmille lehdille.
Rosie oli Petterille yllätys — erilainen kuin kukaan hänen ennen tapaamansa tyttö — ja Petteri ryhtyi heti alustaviin toimenpiteisiin, ja pian hän huomasikin että tyttö oli hänelle erittäin suosiollinen. Petteri tiesi luonnollisesti että hän oli yläpuolella tämän roikan, mutta hän ei ollut tottunut siihen, että muut sen seikan huomasivat, ja kävi nyt taas niinkuin tavallisesti kävi, kun joku nainen hymyili hänelle — hänen omanarvon tuntemisensa paine kohosi vaaran-pisteen yläpuolelle. Rosie kuului niihin ihmisiin, jotka ottavat maailman siltä kannalta kuin se todellisuudessa on ja koettavat nauttia siitä sen kuin voivat, ja sillä aikaa kuin rauhanaatteen kannattajat pitivät kokoustaan, istui Petteri tytön kanssa nurkassa ja kertoi hänelle kuiskaten seikkailujaan Pericles Priamin mukana ja Jimjambon temppelissä. Rosie voi töin tuskin pidättää nauruaan, hänen mustat silmänsä loistivat, ja ennen kuin ilta oli kulunut, olivat heidän kätensä joutuneet kosketuksiin useamman kerran. Sitten Petteri lähti saattamaan tyttöjä, ja sanomattakin on selvää, että Miriam vietiin ensin kotiinsa. Vuokrakasarmit olivat pimeitä tähän aikaan illasta ja kadut tyhjinä, joten heidän onnistui halailla äkkipikaa ennenkuin erosivat, ja Petteri meni kotiinsa kuin siivillä — jalat tuskin ulottuivat maahan.
Rosie teki työtä paperilaatikko-tehtaassa ja seuraavana iltana vei Petteri hänet illalliselle, ja teerenpeli kehittyi nopeasti. Mutta Rosieta vaivasi perääntymishalu, ja kun Petteri uteli syytä siihen, selitti tyttö. Hän ei välittänyt punikeista; hän oli väsynyt punikkien laverteluihin eikä hän koskaan tule rakastamaan punikkia. Katsokaa Miriam Yankovichia — mitä oli hän tehnyt elämästään! Hän oli ollut kaunis tyttö ja olisi voinut saada rikkaan miehen, ja nyt pitää häntä leikellä kappaleiksi! Ja katsokaa Sadie Toddia, joka raataa itsensä kuoliaaksi, ja Ada Ruthia, jonka runot tekevät ihmisen sairaaksi! Rosie pilkkasi heitä kaikkia ja antoi heistä nerokkaan pistelijäitä lausuntoja, ja luonnollisesti oli Petteri sisimmässään aivan samaa mieltä; mutta Petterin oli oltava toista mieltä, ja tämä sai Rosien vihaiseksi ja pilasi heidän hauskanpitonsa ja pani heidät miltei riitelemään.
Näin ollen oli erittäin vaikea olla ilmaisematta oikeita tunteitaan. Kun Petteri oli kuluttanut kaikki rahansa ja paljon aikaa eikä ollut päässyt sen pitemmälle, päätti hän tehdä myönnytyksiä tytölle — hän sanoi ettei hän enää yritäkkään tehdä hänestä punikkia. Rosie irvisteli: "Te olette erittäin ystävällinen, Mr. Gudge, mutta sopisiko minun tehdä teistä 'valkonen'?" Ja hän lisäsi että hän haluaa sellaisen miehen, joka tekee paljon rahaa ja pystyy pitämään tytöstään huolen. Petteri vastasi että hän kylläkin "tekee rahaa" oikein rutosti. Millä ihmeen tavalla, kysyi Rosie. Petteri ei sanonut, mutta lupasi todistaa sen hänelle viemällä hänet teaatteriin joka ilta.
Ja näin kävi kamppailu illasta iltaan. Petteri hullaantui yhä enemmän tähän mustasilmäiseen kaunottareen, ja tämä kävi yhä viettelevämmäksi ja ärsyttävämmäksi puhuen paljon Petterin radikalisuudesta. Rosien isä oli tuonut hänet pikkutyttönä Kishinewista, mutta hän sanoi olevansa sadan prosentin amerikalainen yhtäkaikki; nuo pojat, jotka peittosivat paraikaa hunneja, olivat hänen mielestään vasta poikia, ja hän sanoi varttovansa yhtä niistä takasin. Missä on vika, miksei Petteri täytä velvollisuuksiaan? Oliko hän asevelvollisuuden karkkoja? Rosie ei ollut koskaan kärsinyt karkkojia, eikä hän paljoakaan välittänyt miehestä, joka ei pysty tekemään selvää itsestään. Viimeksi juuri sinä päivänä oli hän lukenut noiden hunnien julmuuksista. Miten voi kukaan täysiverinen mies olla myötätuntoinen rauhanaatteen kannattajille ja pettureille? Ja miksi Petteri sitten seurusteli heidän kanssaan ja kannatti heitä, jollei hän ollut myötämielinen heille? Kun Petteri koetti heikosti vastata rauhanaatteen tavallisilla väitteillä, sanoi Rosie: "Hitto vie, teillä luulisi olevan enemmän järkeä kuin että puhuisitte noin!" Ja Petteri tiesi luonnollisesti että hänellä oli liian paljon järkeä, ja oli vaikea pitää sitä salassa. Hän oli juuri menettänyt yhden tytön punikkisuutensa vuoksi. Pitikö hänen nyt menettää toinen?
Pari viikkoa he hyökkäilivät ja väistelivät. Rosie antoi joskus Petterin suudella, ja viettelys pani usein Petterin pään ihan sekasin. Hän päätteli että tämä oli kaikkein ihmeellisin tyttö, minkä hän eläissään on tavannut; Nell Doolinkin jäi auttamattomasti varjoon. Mutta sitten taas tyttö rupesi puhumaan Petterin punikkisuudesta ja halveksi häntä ja kieltäytyi tapaamasta häntä. Lopuksi Petteri myönsi että hänen myötätuntonsa punikkeja kohtaan on hälvennyt, Rosie on käännyttänyt hänet ja nyt hän halveksii punikkeja. Ja Rosie vastasi että hän on sangen mielissään, ja että nyt heidän on heti lähdettävä tapaamaan Miriam Yankovichia ja kerrottava tämä hänelle — ehkä hänkin saataisiin tekemään parannuksen. Petteri oli nyt pulassa; hänen täytyi ottaa lupaus että Rosie pitää tämän salassa. Mutta Rosie suuttui silmittömästi ja sanoi että parannus, joka on pakko pitää salassa, ei ole mikään parannus, vaan alhaista teeskentelyä, ja Petteri Gudge on raukka ja menköön tiehensä Rosien silmistä! Ja Petteri parka meni, sydän murheen murtamana ja pää sekaisin.
LXXII.
Oli vain yksi tie ulos tästä pulmasta, ja se oli että Petteri tunnustaa tytölle totuuden. Ja miksi ei se sopisi tehdä? Hän oli ihan järjettömästi pihkaantunut tyttöön ja tyttö häneen, ja vain yksi seikka — hänen salaisuutensa — oli täydellisen autuuden tiellä. Jos hän kertoisi tuon salaisuutensa, niin tulisi hän sankarien sankariksi tytön silmissä; hän olisi vieläkin ihailtavampi kuin nuo pojat, jotka hätyyttivät hunneja Marnella ja kirjoittivat nimensä historian kaikkein tärkeimmille lehdille! Miksi pitäisi hänen olla kertomatta?
Petteri oli tytön huoneessa eräänä iltana, tyttö oli hänen käsivarsissaan ja antaantui jo melkein, mutta ei varsin. "Petteri hyvä", pyysi hän, "lopeta tuo hirvittävä punikkina olo!" Ja Petteri ei voinut enää kestää. Hän kertoi ettei hän ollut punikki, vaan salapoliisi, jonka American Cityn kaikkein suurimmat liikemiehet olivat palkanneet pitämään silmällä punikkeja ja tekemään tyhjäksi heidän aikeensa. Ja kun hän sanoi tämän, tuijotti tyttö häneen hämmästyneenä. Hän ei uskonut, ja kun Petteri intti, nauroi tyttö hänelle ja lopulta suuttui. Se oli typerä valhe, ja luuliko mies että häntä voidaan pettää noin helposti;