Tästä Petteri tiesi että hän oli voittaja. Ja kun hän tapasi punikkeja, joita ennen oli pelännyt, nautti hän siitä, että antoi heidän tuntea valtaansa, ja joskus nyrkkiänsäkin. Häntä naurattivat ne eri tavat, millä nuo punikit suhtautuivat häneen. Jotkut koettivat pyydellä ja rukoilla häntä entisten aikojen tähden; jotkut valittivat ja ulisivat; jotkut koettivat puhua hänelle järkeä ja kolkuttaa hänen omaatuntoaan. Mutta enimmäkseen he olivat ylpeitä ja heidän silmistään loisti viha ja heidän huulillaan pistävän pilkallinen hymy. Ja Petteri pani "kapulajussinsa" työhön opettamaan heille parempia tapoja, ja tavallisesti olikin kaivosten väännöistä ja sormien katkomisista apua.
LXXXIII.
Ensimäisten vangittujen joukossa oli Miriam Yankovich. Miriam oli yhtynyt kommunistipuolueeseen, ja koska hän oli syntynyt Venäjällä, ei muita todisteita tarvittukaan. Petteri tiesi luonnollisesti että se oli Miriam, joka usutti Rosie Sternin hänen kimppuunsa ja oli syynä hänen paljastamiseensa. Mutta kuitenkin liikutti häntä Miriamin ulkomuoto. Hän oli vanhan ja raihnaisen näköinen, hänellä oli paha yskä ja hänen silmänsä olivat villit ja hurjat. Petteri muisti hänet ylpeänä ja kuumaverisenä, mutta nyt oli hänen ylpeytensä mennyt — hän heittäytyi polvilleen Petterin jalkojen eteen, otti häntä takinliepeestä ja itki katkerasti. Hänellä oli äiti ja viisi pientä veljeä ja sisarta, joiden ainoana turvana hän oli; kaikki hänen säästönsä oli sairaus vienyt, ja nyt hänet aijotaan karkottaa Venäjälle eikä hän tiennyt, miten hänen rakkaimmilleen käy.
Petteri vastasi ettei hän voinut sille mitään. Miriam oli rikkonut lakia, viranomaisilla oli hänen kommunistipuolueen jäsenkorttinsa, ja itse hän myöntää syntyneensä ulkomailla. Petteri koetti vetäytyä pois, mutta Miriam piteli kiinni takinliepeestä ja itki ja rukoili. Ainakin hänen pitäisi saada puhutella vanhaa äitiään kertoakseen tälle, mistä etsiä apua, ja miten hän tulevaisuudessa voi saada tietoja Miriamista. Hänet aijottiin karkottaa antamatta hänelle tilaisuutta sanoa jäähyväiset rakkaimmilleen tai ottaa mukaansa edes vaatteitakaan.
Niinkuin tiedämme, oli Petteri aina ollut hellä naisia kohtaan, ja nyt oli hän hämillään. Näitä elukoita jahdatessaan hän vain pani täytäntöön ylemmiltään saamansa käskyt; hänellä ei ollut oikeutta eikä valtaa osottaa suosiota kenellekään, ja hän sanoi näin Miriamille kerran toisensa perään. Mutta Miriam ei kuunnellut häntä. "Hyvä Petteri, olkaa niin hyvä! Jumalan tähden, Petteri! Kerranhan vähän rakastittekin minua — niin ainakin sanoitte —"
Tottahan se oli, mutta eihän siitä ollut Petterille ollut mitään hyvää. Miriam oli silloin ollut kiintynyt McCormickiin — tuohon kaikkein vaarallisimpaan perkeleeseen, joka oli saanut aikaan Petterille niin monta pelon hetkeä! Miriam oli ylönkatsonut Petterin, hän ei ollut edes kuunnellutkaan hänen lemmenselityksiään; ja nyt koetti hän käyttää hyväkseen rakkautta, jota oli halveksinut!
Miriam oli saanut kiinni Petterin kädestä eikä Petteri saanut sitä pois kiskotuksi. "Jos koskaan olette tuntenut vähääkään rakkautta ketään naista kohtaan", huusi Miriam, "niin ette voi kieltää noin pientä suosiota — noin pientä suosiota! Petteri hyvä, olkaa niin hyvä, entisaikojen vuoksi!"
Äkkiä Petteri säikähti, ja samoin Miriam. Ovelta kuului ääni. "Vai niin, vai on tämä yksi naisystävistäsi?" Ja siellä seisoi Gladys, suorana kuin kynttilä ja vihasta vavisten, kädet nyrkissä. "Vai on tässä yksi sinun punikki-lemmityistäsi, yksi yhteiskunnallisista naisistasi?" Ja Gladys polki jalkaa. "Nouse ylös, narttu! Nouse ylös, lutka!" Ja kun Miriam oli yhä vain polvillaan, hämmästyksen tyrmistyttämänä, hyökkäsi Gladys häneen, sieppasi kätensä täyteen mustaa tukkaa ja veti, jotta Miriam kaatui pitkin pituuttaan lattialle. "Minä opetan sinut, sinä vapaarakastaja!" kirkui Gladys, "opetan sinut rakastelemaan miestäni!" Ja veti Miriamia tukasta pitkin lattiaa potkien ja kynsien häntä, kunnes useiden kapulajussien oli pakko mennä väliin, jottei tyttö menettäisi henkeään.
Tiesihän Gladys Petterin häpeällisen menneisyyden jo ennen heidän naimisiin menoaan; Guffey oli kertonut hänelle, ja hän oli kertonut Petterille että Guffey on kertonut, ja hän oli muistuttanut Petterille siitä monta, monta kertaa. Mutta tämän "yhteiskunnallisen naisen" näkeminen oli saattanut hänet suunniltaan, ja kului viikko ennenkuin rauha palasi Gudgen perheeseen. Ja sillä aikaa oli Petteri keskellä raivoisata tunnemyrskyä sekä kotonaan että konttorissaan. Valmistauduttiin lähettämään ensimäistä junallista punikkeja, ja näytti siltä että jokainen ulkomaalainen punikki, jonka Petteri oli koskaan tuntenut, piiritti Petteriä nyt ja kolkutti hänen omaatuntoaan ja venytteli hänen sieluaan. Tässä ensimäisessä junassa lähetettiin Sadie Toddin serkku, joka oli syntynyt Englannissa, muuan suomalainen tukkityöläinen, jonka kanssa Petteri oli toiminut I.W.W. liitossa, puolalainen sikarintekijä, jonka kotona Petteri oli syönyt useita kertoja, ja viimeksi Mikael Dubin, se nuori juutalainen poika, jonka seurassa Petteri oli ollut viisitoista päivää linnassa ja joka oli ollut yksi kuuluisien "tuplajuulaisten" pieksäjäisten uhri.
Mikael valitteli kovin, koska hänellä oli vaimo ja kolme pientä lasta, ja sitä paitsi teki hän syytöksen, että kun "kapulajussit" olivat hänen kotiaan "tarkastamassa" veivät he kaikki hänen säästönsä, pari kolme sataa dollaria. Petteri intti luonnollisesti ettei hän voi mitään; Dubin oli punikki ja ulkomaalainen ja hänen oli mentävä. Kun näitä punikkeja lastattiin junaan, saapui asemalle Dubinin vaimo ja puoli sataa muuta naista, jotka kirkuen ja käsiään väännellen koettivat tunkeutua poliisiketjun läpi rakkaimpiensa luo. Poliisien täytyi takoa heitä vatsaan kapuloillaan estääkseen heitä pääsemästä, mutta kaikesta huolimatta onnistui Mrs. Dubinin päästä vartijain läpi ja hän heittäytyi junan pyörien alle ja töin tuskin saatiin pois ennenkuin menetti henkensä. Tällainen olisi tietysti vaikuttanut sangen pahaa yleisössä, jonka vuoksi Guffey kutsui kaikkien sanomalehtien toimittajat koolle ja sai heiltä lupauksen, ettei tästä sanomalehdissä hiiskuta sanaakaan.