LXXXIV.
Kaikkialla maassa oli junia kulussa itää kohti, täynnä "tuplajuulaisia", kommunisteja, rauhanaatteen kannattajia ja anarkisteja ja satoja muunlaisia bolshevikeja. Heidät pantiin laivaan ja lähetettiin Venäjää kohti — laivaa kutsuttiin "punaseksi arkiksi", ja punikki-puhujat nostivat kauhean elämän, ja muuan punikki-pappi vertasi "punasta arkkia" Mayfloweriin! Washingtonissa oli joku punikki virkamiehenä, ja tämä sai aikaan paljon harmia ja peruutti koko joukon karkottamismääräyksiä, näiden joukossa sellaisia, joita Petteri kovalla työllä oli saanut karkotetuksi. Tämä tietystikin harmitti suuresti Petteriä ja hänen vaimoaan; ja tämän lisäksi tuli toinenkin jupakka, joka oli vieläkin nöyryyttävämpi.
American Cityssä kutsuttiin koolle "vaaleanpunanen" joukkokokous panemaan vastalauseita näitä karkotuksia vastaan. Guffey sanoi että hyvin luultavaa oli että viranomaiset sekautuvat kokouksen menoon ja että Petterin on mentävä mukaan osottamaan salapoliiseille oikeat punikit, joita kokoukseen tulisi. Tämän toimeenpano oli annettu poliisilaitoksen salapoliisille, jonka nimi oli Garrity ja joka oli "pommi-joukkion" päämies; mutta tämä mies ei tiennyt näistä asioista paljoa ja hänen tapanansa oli tuon tuostakin tulla Petterin luo saamaan neuvoja. Nyt kun hänen hallussaan ja vastuunalaisenaan oli koko tämä kokous, pyysi hän Petteriä tulemaan puhujalavalle istumaan hänen kanssaan, ja Petteri meni. Siellä oli suuri joukko läsnä — monta kuukautta tukahduksissa ollut punikkiraivo näytti nyt ryöppyävän villinä ja vapaana. Siellä oli puhujia, hyvinpuettuja ja nähtävästi kunniallisia miehiä, joita ei voinut erottaa maan hallitsijoista, mutta jotka tulivat puhujalavalle ja lausuivat mitä kapinallisimpia lauseita, tuomitsivat hallitusta, tuomitsivat ankarasti Venäjän saartoa, ylistivät Venäjän bolshevikihallitusta, ja selittivät että henkilöt, jotka menivät "punasessa arkissa", olivat onnellisia, sillä he pelastuivat sorron ja tyranniuden maasta vapauden maahan. Ja joka lauseen perästä täytyi puhujan lopettaa hetkeksi kuulijakunnan mielihyvän ilmaisujen takia.
Ja mitä voi irlantilais-katoolinen salapoliisi-parka ajatella tuollaisesta! Nytkin juuri sanoi eräs puhuja; "Milloin tahansa mikään hallituksen muoto muuttuu vahingolliseksi näille tarkotuksille, on kansalla oikeus muuttaa taikka poistaa se ja perustaa uusi hallitus, perustaen sen sellaisille periaatteille ja järjestäen sen vallan sellaiseen muotoon, jotka sen mielestä näyttävät parhaimmilta takaamaan heille turvallisuuden ja onnellisuuden." Garrity kääntyi Petteriin: "Mitäs tuosta mietit?" sanoi hän, hyvänsuovat irlantilaiset kasvot suuttumuksen halventamina.
Petteri mietti että tuo jo menee yli laitojen. Petteri tiesi että tuhansia miehiä ympäri Amerikan oli lähetetty vankilaan lausuttuaan paljon viattomampaa. Petteri oli lukenut useita eri määräyksiä, joita oli tullut Yhdysvaltain prokuraattorin virastosta, ja tiesi oikein virallisesti että tuollaista ei saanut missään tapauksessa antaa kenenkään sanoa, kirjottaa eikä edes ajatella. Ja niin sanoi Petteri Garritylle: "Tuo mies on jo mennyt liian pitkälle. Paras on että vangitset hänet." Garrity antoi merkin miehilleen, jotka hyppäsivät puhujalavalle ja vangitsivat puhujan ja kaikki muutkin puhujat sekä komensivat väkijoukon ulos kokoussalista.
Kokouksessa oli läsnä pari sataa salapoliisia ja kapulajussia täyttämässä Garrityn määräyksiä, ja he ajoivat kapuloillaan väkijoukon ulos ja veivät puhujat vankilaan poliisiautoilla. Sitten Petteri meni Guffeyn konttoriin ja kertoi mitä hän oli tehnyt — ja sai sellaisen vastaanoton, joka elävästi muistutti sitä kertaa, kun Guffey luki hänelle Nell Doolinin kirjeen! "Kenenkäs luulet vanginneesi?" huusi Guffey. "Hän on erään Yhdysvaltain senaattorin veli! Ja mitä sinä luulet hänen sanoneen? Hän luki muutaman lauseen itsenäisyysjulistuksesta!"
Tämä ei Petterille "mennyt päähän"; hän oli aivan sekasin. Voiko rikkoa lakeja vain sen vuoksi, että sattui olemaan Yhdysvaltain senaattorin veli? Ja mitä vaikutti se, että jokin lause oli itsenäisyysjulistuksessa, kun se kerran oli sangen kapinallinen ja vaarallinen? Tästä tapahtumasta saivat Guffeyt ja poliisilaitokset niin kovin paljon pilkkaa osakseen, että he kutsuttivat kaikki miehensä eteensä ja pitivät heille esitelmän selostaen, mitä ei saa ja mitä saa tehdä punikkeja jahdatessa, ketä ei saa vangita missään tapauksessa ja mitä ei voida estää ihmisiä sanomasta. Esimerkiksi eihän suinkaan voitu vangita ketään siitä, että siteerasi raamattua.
"Mutta herra jumala, Guffey," huusi muuan miehistä, "pitääkö meidän jokaisen osata raamattu ulkoa?"
Nauraa hohotettiin. "Ei", myönsi Guffey, "mutta olkaa kuitenkin varovaisia älkääkä vangitko ketään sellaista, jonka puhe tuntuu lainatun raamatusta."
"Mutta perkele vieköön", sanoi eräs miehistä, joka sattui olemaan entinen pappi. "Tuo panee meidät tiukemmalle kuin vankila! Tiedättekö, mitä kaikkea raamatussa on!"