"Onhan meillä ollut niin hyvä olla, Mr. Gudge! Luulin että tulemme työskentelemään aatteen hyväksi."
"Mutta eihän se estä —"
"Mutta se tekee; se tekee ihmiset niin onnettomiksi!"
"Siis —", Petterin ääni vapisi, "siis ette välitä minusta vähääkään, toveri Jenni?"
Tyttö epäröi hetkisen. "En tiedä, en ole ajatellut —"
Ja Petterin sydän sykähti rajusti. Oli ensi kerta että kenenkään tytön täytyi miettiä ennenkuin vastasi tuohon Petterin kysymykseen. Ja epäröimättä — ikäänkuin olisi tehnyt tällaista "salapoliisityötä" ikänsä — hän otti hellästi Jenniä kädestä. "Pidättehän kuitenkin vähäsen minusta?" hän kuiskasi.
"Oh, toveri Gudge", vastasi tyttö, ja Petteri sanoi: "Kutsukaa minua
Petteriksi, olkaa, olkaa niin hyvä."
"Toveri Petteri", sanoi tyttö ja ääni värähti, ja silmät olivat luodut lattiaa kohti.
"Tiedän ettei minussa ole mitään rakastettavaa", pyyteli Petteri.
"Olen köyhä ja mitätön — en ole kaunis —"
"Oh, ei se ole syy!" huudahti Jenni. "Ei, ei. Miksi ajattelisin sellaisia? Olettehan toveri!"