Ja nyt sen jälkeen kun Petteri oli oppinut tuntemaan punikkeja, jotka halusivat räjähdyttää ilmaan miljoneerien palatsit, oli hän sitä enemmän jumaliensa ja jumalattariensa puolella. Hänen ihailunsa kasvoi joka kerta kun hän kuuli heitä loukattavan; hän halusi tavata jonkun heistä, jotta voisi intohimoisesti, mutta kuitenkin kunnioituksella, julistaa heille alammaisuutensa. Tyytyväisyyden hehku täytti hänen mielensä, kun hän kuvitteli loikoilevansa silkkipatjalla jonkun miljoneerin kodissa ja selittävänsä tälle käsityksensä kauneuden ja loiston arvosta maailmassa.
Ja nyt hän tulee tapaamaan yhden; tulee olemaan osa hänen toimestaan tutustua erääseen heistä! Totta oli että jotakin oli vinossa tähän miljoneeriin nähden — hän oli yksi noista epäsikiöistä, jotka jostakin käsittämättömästä syystä olivat myötätuntoisia dynamiittisankareille ja murhaajille. Petteri oli tavannut "salonki-punikkeja" Todd sisarusten kodissa — niitä isoja, loistavia naisia, jotka tulivat isoissa, loistavissa autoissa kuuntelemaan hänen vankilakokemuksiaan. Mutta hän ei ollut ollut aivan varma, olivatko nämä miljoneereja vai eivät, ja Sadie oli hänen kysyttyään vastannut asiaa selventämättömästi että sanomalehdet kutsuivat miljoneeriksi jokaista radikalisen liikkeen jäsentä, jolla vain oli auto.
Mutta McGivney vakuutti hänelle että Lackman oli todellakin miljoneeri; joten Petterin kyllä sopii ihailla häntä sydämen kyllyyteen saakka, välittämättä hänen hupsuista meiningeistään, selitti rotannaamainen mies hirtehisesti huvitettuna. Lackmanilla oli koulu poikia varten, ja kun joku näistä pojista teki pahuutta, rankaisi opettaja itseään eikä poikaa! Petterin täytyy olla olevinaan syventynyt tällaiseen "kasvatukseen", sanoi McGivney, ja sitäpaitsi oli hänen opittava ainakin kaikkien Lackmanin kirjottamien kirjojen nimet.
"Mutta mahtaneekohan hän ottaa minua lainkaan huomioonsa?" kysyi
Petteri.
"Luonnollisesti", sanoi McGivney. "Asia on näin — olet ollut linnassa, ollut ja todella tehnyt jotakin rauhanaatteen hyväksi. Sinun tulee koettaa saada hänet innostumaan asevelvollisuusvastaiseen liittoosi. Sano hänelle että haluat saada liittosi koko maan käsittäväksi, haluat että tehdään jotakin muutakin kuin vain puhutaan."
Nuoren Lackmanin osote oli Hotel de Soto, ja kun Petteri kuuli tämän, sykähti hänen sydämensä. Hotel de Soto oli American Cityn Olympian vuori! Petteri oli kävellyt tuon ison, valkean rakennuksen sivu ja nähnyt vaskiovien aukenevan, kun maan onnenlapset astuivat katukäytävän poikki ihmevaunuihinsa; mutta ei hänelle koskaan ollut edes juolahtanut mieleenkään että hänkin menisi sisälle noista vaskiovista tarkastamaan noita kätkettyjä salaisuuksia!
"Mutta päästävätkö ne minut sisälle?" kysyi hän McGivneyltä, ja tämä nauroi. "Kävele sisälle vain niinkuin omistaisit koko paikan", sanoi hän. "Pidä pääsi pystyssä ja ole niinkuin olisit asunut siellä ikäsi."
Se oli helppo McGivneyn sanoa, mutta sitä ei Petterin ollut helppo kuvitella. Hän aikoi koettaa kuitenkin: McGivney varmaankin oli oikeassa, sillä sitä samaa oli Mrs. James koettanut hänelle tyrkyttää monet kerrat. Täytyy tarkastaa, miten muut ihmiset menettelevät ja harjotella yksikseen, ja sitten mennä ja tehdä samoin, aivan kuin ei olisi muuta tehnyt elinikänään. Koko elämä oli vain pelkkää ääretöntä uskottelemista, ja omaa uskottelemistaan vahvensi sillä kun tiesi, että kaikki muut uskottelevat yhtä kiinteästi.
Kello seitsemän sinä iltana Petteri asteli noiden salaperäisten vaskiovien luo ja kosketti niitä, ja aivan oikein, sinipukuiset vartijat avasivat ne sanaakaan puhumatta eivätkä pienet messinkinappiset pojat katsahtaneetkaan Petteriin, kun hän käveli kirjanpitäjän luo ja kysyi Mr. Lackmania.
Ylhäinen kirjanpitäjä johdatti häntä edelleen puhelinlaitteen hoitajalle, joka oli vieläkin ylhäisempi, mutta joka alentui puhumaan torveensa ja sitten ilmotti Petterille että Mr. Lackman oli poissa ja oli sanonut palaavansa kello kahdeksan. Petteri oli menemäisillään ulos käyskentelemään kaduilla tunnin ajan, kun hän äkkiä muisti että kaikki muutkinhan uskottelivat olevansa jotakin muuta kuin olivat; ja niin hän marssi eteisen poikki erääseen suurista nahalla päällystetyistä nojatuoleista, joihin olisi mahtunut kolmekin Petteriä. Siinä hän istui ja jatkoikin istumistaan — eikä kukaan sanonut mitään!