Nell oli yöllä miettinyt tätä ja valinnut jo sopivan henkilönkin. Hän oli valinnut vanhan "Nelse" Ackermanin, tunnetun pankkiirin. Ackerman oli uskomattoman ja tavattoman rikas, häntä kutsuttiin American Cityn rahakuninkaaksi. Hän oli vanha, ja Nell sattui tietämään että hän oli pelkuri; hän oli paraikaa sairaana, ja kun mies on sairas, on hän vielä enemmän pelkuri. Petterin tulee nyt keksiä jonkunlainen pommijuttu vanhaa "Nelse" Ackermania vastaan. Petteri voisi puhua tästä tuumasta joillekin punikeistaan ja saada heidät innostumaan siihen, tai voisi hän tekaista joitakin kirjeitä, jotka löydettäisiin heidän taskuistaan, ja kätkeä dynamiittia heidän huoneisiinsa. Kun pommijuttu keksittäisiin, tulisi se herättämään suurta hälinää, ja varmasti kuningas kuulisi että sen oli Petteri saanut ilmi ja epäilemättä palkitsisi hänet. Voisipa käydä niinkin, että tämä kuningas palkkaisi Petterin suojelemaan itseään näiltä punikeilta. Ja näin tulisi Petteri tekemisiin rahojen kanssa, ja voisi ehkä palkata Guffeyn ja McGivneyn palvelukseensa sen sijaan että nämä nyt palkkasivat hänet palvelukseensa.
Jos Petteri olisi ollut yksinään, niin olisikohan hän uskaltanut uneksiakaan tällaisesta? Vai oliko hän nahjus, pienisieluinen, joka pelkäsi omia uniaan? Mutta Petteri ei ollut yksin; hänellä oli Nell, ja oli välttämätöntä että hän esiintyi Nellin silmissä rohkeana ja pelottomana ritarina. Aivan niinkuin entisinä Jimjambon temppelin aikoina oli Petterillä pakko olla paljon rahaa saadakseen Nellin pois toiselta mieheltä. Ja niinpä hän myöntyi ja alkoi Nellin kanssa keskustella eri henkilöistä, joita voitaisiin käyttää.
Sopivin oli Pat McCormick. "Mac" synkkine ja liikkumattomine kasvoineen, meluttomine ja salaperäisine elintapoineen, oli Petterin mielestä täydellinen kuva dynamiittisankarista. Niin, ja sitäpaitsi oli Mac Petterin vihollinen. Hän oli juuri saapunut organiseerausmatkaltaan öljykentiltä ja oli puhunut pahaa Petteristä eri radikaliryhmille. "Mac" oli kaikkein vaarallisin punikki koko roikasta! Hänestä täytyy varmasti tehdä yksi dynamiittijuonen päätekijöistä.
Toinen sopiva oli Joe Angell, jonka Petteri oli äskettäin tavannut Ada Ruthin perustamassa asevelvollisuusvastaisen liiton kokouksessa. Ihmiset tekivät pilaa hänen nimestään sen vuoksi että hän, paitsi nimeä, oli vielä enkelin näkönenkin kirkkaine sinisine silmineen, jotka näyttivät otetun sinitaivaalta, ja välkkyvän keltaisine hiuksineen — ja vieläpä hymykuoppineenkin suupielissä. Mutta kun Joe aukasi suunsa, niin huomasi että tämä enkeli oli kotosin siitä kaikkein alimmasta kuumasta paikasta. Hän oli rohkein ja uhmaavin punikki, mitä Petteri oli vielä tavannut. Hän oli nauranut Ada Ruthia ja tämän kirjailijan tunteellista kantaa asevelvollisuutta vastaan. Runojen kirjottaminen ja päätöslauseitten hyväksyminen eivät merkinneet mitään; eivät myöskään miehet, jotka kieltäytyivät pukeutumasta sotilaspukuun, vaan miehet, jotka ottivat pyssyt, kun heille niitä tarjottiin, ja harjottelivat ampumaan ja oikealla hetkellä kääntyivät ympäri ja ampuivat toiseen suuntaan. Agitatsioni ja järjestämistyö olivat ehkä hyvätkin paikallaan, mutta nyt, kun hallitus on uskaltanut uhmailla työväkeä ja pakottaa se armeijaan, nyt tarvittiin toimintaa radikalisessa liikkeessä.
Joe Angell oli ollut tukkityömailla ja tiesi kertoa, mitä mieltä olivat todelliset työläiset, nuo tukkimetsien "juhdat." Nuo miehet olivat heittäneet puhumisen pois; niillä olivat valmiina salaiset komiteat pitämään asioista huolen heti, kun kapitalistit ja heidän hallituksensa olivat tuhotut. Sillä välin, jos joku sheriffi tai yleinen syyttäjä meinasi "ruveta rumaksi", niin he "antoivat sille passin." Hän käytti tätä lausetta ainakin joka puolen tunnin kuluttua kertoessaan seikkailuistaan. "Niin", oli hänen tapansa sanoa, "se rupesi rumaksi, mutta annoimme sille passin."
XLI.
Nell ja Petteri rupesivat yksityisseikkoja myöten valmistelemaan "ansaansa" Joe Angellia ja Pat McCormickia varten. Petterin täytyy saada joukon niitä koolle ja puhumaan pommeista ja ihmisten tappamisesta; ja sitten hänen täytyy kaikille niille, jotka osottivat mielenkiintoa, pistää taskuun kirjelippu, missä kehotettiin saapumaan vissiin paikkaan suunnittelemaan oikeaa salajuonta. Nell kirjottaa kirjeet, jottei kukaan voi syyttää Petteriä. Hän otti käsilaukustaan lyijykynän ja paperia ja alkoi: "Jos todella haluatte lyödä rohkean iskun työläisten oikeuksien puolesta, niin kohdatkaa minut —" ja sitten hän pysähtyi. "Missä?"
"Ateliereissä", sanoi Petteri.
Ja Nell kirjoitti, "Ateliereissä. Onko siinä kyllin?"
"Huone 17." Petteri tiesi että tämä oli venäläisen maalarin,
Nikitinin, huone ja Nikitin sanoi itseään anarkistiksi.