No päivää! Vieläkö muistat sitä Mäkipään Leenaa, joka sullekin monta kahvikuppia keitti?
Taneli: Ka Leena! No mikä tuuli sinutkin tänne toi?
Leena: Miksikäkö? kysyy jokainen, Kaipaus ja murhe, mikäs muu.
Taneli: No ethän hitossa vaan minua kaivannut?
Leena: Sinuako? No aina vähän.
Taneli: Todellako! Sepä hyvä, sillä jos minäkin toden sanon, niin olenpa totta tosiaan vähän kaiholla muistellut sinua. Olihan se silloin edes jotakin, kun sai kunnollista kahvia, sillä sinähän ne parhaimmat kahvit keitit koko kylässä. Mutta näinä aikoina on se ollut vähän niin ja näin.
Leena: Onpa se hyvä, että edes joltakin saa kiitosta töistään. — Niin… kyllähän se ikävää oli kaupungissa.
Taneli: Onhan se ikävää tällainen kulkurielämä kaikkialla. Toistapa se olisikin naineena miehenä!
Leena (Kielitellen): Olisihan se, olisihan se! Ei tarvitsisi minunkaan näin pitkin kyliä renkutella. Mutta herra parantakoon! Kai sitä täytyy lopun ikänsäkin kulkurina olla. Niin. Mitäpä sille kohtalolleen taitaa.
Taneli (Hymyillen): Mutta kuuleppas, Leena… niin eihän se niin kummallista olisi. Onhan minulla pirtti tuolla salossa, muut tarpeet sitten kyllä voisimme hankkia… että…