Honkain keskellä mökkini seisoo
Suomeni soreassa salossa.
Honkain välistä siintävä selkä
vilkkuvi koittehen valossa.
Hoi laarilaarilaa, hoi laarilaarilaa
Kaikuu mun suloinen Suomeni maa!
Omanpa henkeni ieltä ne puhuu honkain humina ja luonto muu. Itse en sydäntän' hillitä taida, riemusta soikohon raikas suu: hoi laarilaarilaa, hoi laarilaarilaa kaikuu mun suloinen Suomeni maa.
Eero: Ja nyt pojat kalliolle! Kokko palamaan ennenkuin yö tulee.
Heikki: Sen teemme. Eteenpäin mars! Mutta viulu soimaan, Taneli, niin keveämpää on kulku.
(Kaikki menevät. Taneli edellä soittaen marssia).
Katri (Tulee laulaen vastaiselta suunnalta vähän ajan kuluttua):
On tuoksussa tuomet ja luonto niin uinuvi hiljaisna. Mulla raukalla mieli on musta ja sieluni raukea.
On kaikilla rinta se puhdas,
ja mieli on riemuinen.
Mä raukka en riemua tunne
ja tunne mä onnea en.
Joka lehvällä lemmestä linnut
ne laulavat riemuissaan,
joka rinta on nuoruutta täynnä
ja onnea, onnea vaan.
En näitä tunne ma kurja,
mä rqukkq ja poloinen,
vain lemmettömyydessä kuljen
ja yössä mä haaveilen.