Neulanen: Mutta nyt, Maija, nyt sanon sinulle sen. Jo ensi näkemästä olen minä tykännyt sinusta. Miten onnellinen minä olisinkaan, jos sinäkin…!
Maija: Äläkän nyt! — Mutta tässä seison minä ja sinun kerallasi rupattelen. Aikaa sitten olisi minun pitänyt olla Eveliinan tykönä. Hyvästi hetkeksi!
(Pois).
Neulanen (Katselee suu ammollaan hänen jälkeensä): Kuin tuhka tuulehen menivät minun aikeeni. Pois kiisi eukko, ennenkuin edes pääsin oikeaan alkuun. Vai Eveliinan tykö, ja juuri nyt! Mistä penteleestä hänen päähänsä kaikki sellaiset pälkähtävätkään? Rakastaakohan se minua ollenkaan, kun noin lähtee? Niin… (Huokaa). Sellaista se on! Mutta toisella kerralla onnistun paremmin, siihen luotan. Menenpä katsomaan menikö se Eveliinan luokse vai minuako narrasi.
(Lähtee, mutta samassa tulee Aatami.)
Aatami (Tarttuu Neulaseen): Kuulehan! Minne olet menossa?
Neulanen: Noo — en juuri mihinkään. Mitä sitten?
Aatami: Sinä olet hieman murheisella mielellä.
Neulanen: Mistä tiedät sen?
Aatami: Sen näen naamastasi.