(Ottaa hattunsa seinältä ja syöksyy ulos).
Joonas ja Jaakoppi (tulevat sisään mestarin mentyä).
Joonas: Siinä hän nyt meni, hulluuteen asti on miesparka rakastunut. — Mutta kuuleppa Jaakoppi!
Jaakoppi: No!
Joonas: Kun asiata oikein ajattelen, teimme sentään kehnosti, pettäessämme mestaria.
Jaakoppi: Pettäessämme mestaria?
Joonas: Niin juuri. Miksi emme heti sanoneet hänelle asian todellista laitaa, miksi emme heti sanoneet hänelle, että tuo eukko on naimisissa. Silloin olisi mestari ehkä hiukan aikaa pahalla tuulella ollut, mutta olisi sentään nuo hullut seikkailunsa heittänyt — sen tiedän varmaan.
Jaakoppi: Aivan oikein. Meidän olisi pitänyt pysyä totuudessa. Mestari on aina ollut hyvä mies, häntä emme olisi saaneet pettää. — Pahaa emme kumminkaan alusta alkaenkaan tarkoittaneet, vaan päinvastoin. Tahdoimmehan pitää mestaria hyvällä tuulella — emme tahtoneet sentähden hänelle totuutta lausua. Mutta pitemmälle emme ajatelleet tuumaakaan, veliseni — ikävää tosiaankin.
Joonas: Emme ajatelleet yhtään pitemmälle, Jumala paratkoon! Asia tulee kumminkin kerran ilmi — ja silloin on mestarin pettymys paljoa suurempi, kuin se olisi ollut silloin, kun hänelle heti olisimme totuuden lausuneet. Pahoin teimme veliseni, pahoin teimme!
Jaakoppi: Mutta kuulehan! On parasta, että heti kiiruhdamme mestarin perään ja ilmoitamme hänelle totuuden, ennenkuin hän ehtii pitempiin seikkailuihin ryhtyä.