Koivu: Ellette te heti paikalla tee selvää menettelystänne, huudan minä poliisin tänne ja te saatte oikeuden edessä vastata teoistanne.
Mestari: Ahaa, nyt ymmärrän. Olen saanut kilpakosijan. Hän on todellakin miellyttävä muija tuo Amanda. Harva mies se, ken ei häneen pikiinny.
Koivu: Te olette nyt joko humalassa tai hulluna.
Mestari: Mutta turhaan te häntä enää riiailette. Hän on minun ja niin tulee olemaan aina. Olisittepa vaan nähnyt, miten lempeästi hän minua katseli! — Mutta tehän riehutte kuin jalopeura!
Koivu (vihan vimmassa): Kuinka te uskallatte, kuinka te uskallatte pitää lemmittynänne toisen vaimoa?
Mestari: Toisen vaimoa? Niin voitte uskotella muita mutta ei minua. Koetatte sillä tavoin saada minua poistumaan, mutta voin edeltäpäin ilmoittaa teille, herra hyvä, että siitä ei tule mitään. Muka ettenkö minä tietäisi, onko Amanda naimisissa tahi ei. Omat säliini, omat rakastetut säliini minulle selvästi sanoivat, että miestä ei hänellä ole. Ja he eivät koskaan valehtele.
Koivu (tarkastaa lähemmin mestaria): Vai niin! Te olette suutari Naskali. Hyvä, että ilmaisitte itsenne. Asia ei tule jäämään tähän, arvoisa suutari, vaan tulee se pitkittymään sangen pitkäksi. (Erikseen) Kaikki sopii hyvin. Vaimoni kävi viikko sitten tilaamassa kenkiä tuolta suutarilta. Mutta olisiko todellakin minun vaimoni minulle uskoton? Paras että annan heti tuon heittiön poliisin haltuun.
(Menee).
Mestari (yksin): Juuttaan mies! Tuohon tuli hän nyt astelemaan ja väijymään minun askeleitani. Sinä mustasukkainen otus! Sanoo häntä vaimokseen päästäkseen minusta erilleen. Heh! Todellakin visusti keksitty, täytyy sanoa. Mutta mitä huolin minä hänestä: Näyttää menneenkin jo menojansa. Tahdon siis käyttää tilaisuutta hyväkseni. (Naputtaa akkunaan). Näin koputtavat miehet rakastettujensa akkunoille. Mitäpä jos laulaisin hänelle pienoisen laulun, se ehkä miellyttäisi häntä. Ja kaikeksi onneksi osaankin juuri sellaisen laulun, jossa mainitaan hänen nimeänsä. Hän on ikihyviksi minun laulustani ihastuva.
(Laulaa akkunan alla):