Koulumestari (Hypähtää äkisti ylös): Minun esitelmäni? (Vilkasee kelloonsa.) Ei liene enää aivan pitkiä aikoja — —
Pekkola: Luulen että olette nukkunut, herraseni…
Koulumestari: Nukkunut? Kuinka? Mitä te oikeastaan tarkoitatte? (Vilkasee uudelleen hermostuneena kelloonsa.) Tai käykö kelloni mahdollisesti jäljessä…? Pyydän teitä nöyrimmästi, että selitätte mistä on kysymys. Kellohan on vasta neljännestä vailla viisi… ja viideltä se alkaa se iltama… Nukkunut?
Pekkola: Minä sanon teille yhden asian. Juhlan ohjelma on aikoja mennyt menojaan. Kello löi äsken puoli yhdeksän.
Maiju (itsekseen): Puoli yhdeksän!!
Koulumestari: Mutta…? Hyvä jumala! Puoli yhdeksän! Sehän on suorastaan — — Minä olen siis my-my-my-myöhästynyt! Minä olen siis — — Onhan tämä aivan hulluutta!… Minun esitelmäni…
Pekkola: Herraseni, tämä on anteeksi antamatonta: lupautua eikä täyttää lupaustaan. Älkää lupautuko silloin, kun ette luule kykenevänne. Hyvästi! (Menee.)
Koulumestari: Kykeneväni! Hyvä jumala! Tämä voi tehdä hulluksi! Tämä vie järjen päästä! Mitä sanovat kyläIäiset, mitä sanoo lukkari! Odotin paljon tästä tilaisuudesta… tämä olisi ollut ensimäinen suuri hetki minun elämässäni… Nyt on kaikki mennyttä… Minä onneton, minä onneton! (Vaipuu väsyneenä sohvalle.)
Maiju (Kyyneleet silmissä): Mutta, herra Koulumestari, eiköhän tästä sentään jollakin lailla — —
Koulumestari: Vaiti! Tämä on kaikki sinun tähtesi, Maiju. Tämä on sinun työtäsi. Iloitse siitä! Älä kumminkaan koskaan luule, että minä sinua rupeisin rakastelemaan!