Kuka tietää, kuka tietää.
Ehkä joskus taikk' ei koskaan —
En ma toivo, en ma luota.
TYTTÖ:
Ainako siis yö on yllä, ainako siis Suomenmaassa pirtit tummat ja pimeät? Niinkö arvelet, isoni?
MIES:
Kuka tietää, kuten sanoin.
Ainakin nyt siltä näyttää.
TYTTÖ:
Voip' on aikaa ankarata! Itkettääpi jo muakin. Vuotakaatte, kyynelhelmet, läikkykäätte, surunhelmet! Kun on Suomella surua, niin on multakin surua: olenhan ma Suomalainen.
MIES:
Itke, lapsi, itke, itke!
Itke kohtalon kovuutta,
taivaan taaton ankaruutta!
(Silmäilee ympärilleen.)
Miten synkkää, miten tummaa!
Pitkä äänettömyys.