Kukkaset kukkivat, tuoksuvat puut, laulavat leivot ja lintuset muut — Kummako, kummako, että on meillä nuortea mieli ja naurussa suut!
Kaunis on Metsola, kaunis on maa! Puhdasta ilma on, tuoksuavaa, Kummako että on, otsamme kirkas! Onnekas ken täällä kulkea saa!
Lempeni.
Kevähällä se liekehti leimuamaan minun lempeni lyhkäinen — ees' syksyhyn asti se säilynyt ei: oli lasketut päivät ne sen.
Kevähällä se liekehti leimuamaan, ja lempeä suurt' oli se, oli autuutta täynnä ja auvoa vaan sitä siksi en kaipaile.
Sun vertaisinko kukkaan nukkuvaan —
Sun vertaisinko kukkaan nukkuvaan, tuon laakson lemmikkihin ihanaan, min katse on niin kaihomielinen, tai taivon kevät-öisen tähtehen, mi läpi välkkyy sumun etäisen?
Sun katseesi on täynnä kaihoa kuin katse lemmikinkin laaksossa, ja kaihomielin katsoo tähtikin tän elon murheisiin ja taistoihin — niin katsoo se kuin katsot sinäkin.
Kulkuripoika.
Älä, äitini, itke ja vaikerra, Älä suotta sä huolia kanna! Minun silmiini siintävi maailma, niin suurena, kauniina, kirkkahana, ja mun täytyy se tuntea, nähdä, kotitöllissä viihdy mä en!