Kotitölli on ahdas ja pienoinen, mutta maailma on suuri ja laaja; kotipeltoja muokata tahdo mä en: minä teitä ja polkuja lemmitsen ja kulkurin pussia kannan ja riemuisa mieleni on.
Minun täytyvi maailman riemusta tuhat tuntea tuulahdusta! Oi, äiti, jos tietäsit millaista on kaihota, kaihota, kaihota, ja mä kaihoan, oi, minä kaihoan ulos ilmahan raittihiseen!
Ei viihdytä, ei, mua synkeys tää, tämä rauhallisuus, tämä tuska! Tämä työ se on raskasta, jäädyttävää, vapautta mä mielin jo hengittää — Oi, jääkösi hyvästi, äiti, nyt on riemuisa poikasi sun!
Samettisilmä.
Hei, sinä heilani samettisilmä, kankahan kaunein kukka, kuulehan kuinka ma haastan sulle, tyttöni pellavatukka!
Yksin on ollessa päivyet pitkät,
illat on ikävät, tummat;
yksin on ollessa murheisna mieli,
suuret on surujen summat.
Paras on meidänkin yhtehen mennä,
paras on paiskata kättä,
paras on luvata, ett' emme koskaan
aio toistamme jättää.
Mitä sinä arvelet, samettisilmä?
Hei, sinä hymyät mulle!
Siis se on päätetty, siis se on päätetty!
Tavarani annan ma sulle.
Minä annan sulle, ja sinä annat mulle,
yhtehen kaikki me lyödään,
yhdessä töllissä asutaan
ja yhdessä pöydässä syödään.
Hei sinä heilani samettisilmä!
Ilo nyt on alkava vasta!
Onnetar-neiti jo hellien katsoo
minuakin, syksyn lasta.