Se näki paljon nälkää
ja paljon tahraantui;
sen kimmellyksen peitti tomu maan.
— Mut joskus, ihmisistä
kun paras uneksui,
se lensi jälleen kotiin, jumalaan.
Ja Isä huulillensa
sen virvoittaen vei,
ja siihen tarttui Luojan hengitys.
Ja ihmiset, he koskaan
sitä unohtaneet ei.
Ja sydämissä kävi väristys.
SYYLLINEN MIES.
Hänet ammutaan. Hän on syyllinen mies.
Hän katsoo ääneti meihin ja meistä pois.
Hän antaa silmänsä minulle ja käskee: katso!
Ja silloin näen, kuka myöskin on syyllinen mies.
Syyn kahleen rautaisen näen ranteessa kaikkien meidän.
Syyn käärme on purrut jo kehdossa lapsen kantapäätä.
Syyn hämähäkki on kutonut verkkonsa kaikkien sydänten teille.
Syy nielee kaikki ihmiset niinkuin hete suossa.
Mutta yksi meistä on murtanut kuoleman renkaan.
Näen kuinka hän riisuu likaset vaatteet yltään,
syyn varjojen kehästä pois hän astuu valoon.
Näen uudet kasvot nuo: hän on ryöväri ristinpuussa.
hän on veljeni, syyllinen mies, joka ammutaan.