Näin osa omaisuuttas, osa itseäsi
sult' aina tiettämättäs hukkuu, lahoaa.
Näin ryöstää ihmisiä näkymätön käsi.
Se oves pihtipieleen ristin kirjoittaa.
Ja pienin, pienin erin kuolet elämästä
ja tulet autioksi. Mieles kalmistoon
teet monta pientä hautaa. Niitä itkemästä
sä astut vihdoin unohduksen kuutamoon.
LUOMINEN
LUOMINEN
(60-vuotiaalle Jean Sibeliukselle)
Yhä luominen jatkuu, ja syvien vetten päällä yhä Henki käy. Ja hän samoo pimeään. Syvä, autio tyhjyys niinkuin nukkuja herää hänen hengityksestänsä elämään.
Yhä painiskelee Olemattoman kanssa
joka hetki ja kaikkialla Se mikä On.
Ja kaiken takana, missä ei ole mitään,
se jo näkee tomussa Sen mikä Tuleva on.
Joka hetki se astuu askelen kauemmaksi,
joka hetki se valtaa uuden maailman.
Se on uuden syntymistä ja voittoa täynnä,
ja se astuu jalkansa niskalle Kuoleman.
Yhä luominen jatkuu, ja syvien vetten päällä yhä Henki käy. ja hän samoo pimeään. Hänen anturoittensa jäljistä syntyy linnunrata, ja hän kylvää aurinkoja käsistään.