Toinen elämänpiiri, josta Krohn oli hengittänyt sisään aatteita, tunnelmia ja kokemuksia "yhtä tiedottomasti ja tarkoituksettomasti kuin ilmasta happea", oli koti ja perhe. Kotipiirisiä aiheita käsitellessään Krohn selvimmin näyttää kykynsä ja rajoituksensa runoilijana. Toivomme voivamme osoittaa tämän ja saavamme selvän kuvan Krohnista runoilijana tarkastamalla Krohnin runoja kutakin erikseen ja vertaamalla niitä samalla eräitten muitten runoilijain tuotteisiin.
Niinkin pienissä tuotteissa kuin Krohnin pikku runot saattaa runon syntyessä esiintyvä mielikuva tahi ajatusyhtymä olla joltakin toiselta runoilijalta saatu. Tietoisena lainana semmoista ei voi pitää, mutta muistelma ennen luetusta voi esiintyä niin elävänä, että hyvällä syyllä saattaa puhua esikuvasta ja valaista runoilijan fantasiatoiminnan laatua vertaamalla hänen tuotettaan siihen vaikuttaneeseen esikuvaan. Niinpä Krohnin runo "Onneton", joka sävyltään ja sanonnaltaan on suuressa määrin kansanlaulun tapainen, tuo mieleeu myös Franzénin pikku runon "Skuggan". Yhtäläisyydet näissä kahdessa runossa ovat niin suuret, että jo niiden perusteella voi puhua suorastaan Franzénin vaikutuksesta Krohnin runouteen.[120] Toiselta puolen kylläkin runon "Onneton" viimeinen säkeistö, joka tuntuu Franzénin vaikuttamalta, on myös sangen lähellä kansanrunoutta. — Kuten etempänä saamme nähdä, ei "Onneton" ole ainoa Krohnin runo, jossa Franzénin vaikutus on havaittavissa. Tämä vaikutus onkin hyvin ymmärrettävissä. Krohn kertoo itse jo kouluaikanaan tutustuneensa Franzénin runouteen. Kummankin runoilijan luonteessa on piirteitä, jotka lähentävät heitä toisiinsa. Heillä on kummallakin valoisa, uskonnollinen katsomus, he rakastavat kumpikin kodin piiriä ja liikkuvat runoissaankin mielellään siinä. Krohnille ominainen selvyys ja Franzénin säkeitten yksinkertainen koruttomuus ovat myös merkkejä sielujen sukulaisuudesta. Sitävastoin ei Krohnissa ole Franzénin ilmeistä, joskin lievää, kallistumista valistusajan katsomukseen päin eikä hänen taipumustaan kosmopolitismiin. Isänmaallisen mielensä puolesta Krohn lähestyy toista ihailemaansa runoilijaa, jonka vaikutus hänen tuotantoonsa on ilmeinen, nimittäin Runebergia.
Runebergin runo "Hjertats morgon" on inspiroinut Krohnin sepittämään runonsa "Lemmen aamu". Tätä saattaa otaksumaan jo se, että Krohn hyvin tunsi Runebergin tuotannon, jonka vaikutus usein tuntuu Krohnin runouden yleisessä sävyssä tahi suorastaan näkyy runomitoissa ja yksityisissä piirteissä. Mainitusta Runebergin runosta "Lemmen aamu" kylläkin eroaa aiheen käsittelyssä, mutta lähtökohta on sama. Onko Krohnin runon alkuna mieleen noussut kuva vaiko ajatus, sitä on vaikea varmasti päättää. Kuvien paljous ja niiden loogillinen järjestely viittaa siihen, kuin olisi kuvia haettu valaisemaan yksinkertaista perusajatusta lemmen onnellistuttavasta vaikutuksesta. Samalla on kuvia haettaessa tapahtunut pieni kompastus: viimeinen säe "Ja nietokset mun sydämessän' suli" vaikuttaa yllättävästi ja onkin ristiriidassa runon muun sisällön kanssa, joka ei anna kuvaa talvesta nietoksineen. Tuollainen harhaanmeno osoittaa, että runoilija vielä on nuori ja aloitteleva. Itse aihe on nuorille runoilijoille läheinen ja olisi voinut tulla mieleen ilman Runeberginkin vaikutusta. Mutta Runebergin vaikutuksen tässä tapauksessa todistaa Krohnin käsikirjoitusten joukossa oleva nuoruudenaikuinen runo "Vår och vinter", joka on vielä lähempänä Runebergin runoa "Hjertats morgon" kuin "Lemmen aamu" ja jonka runomittakin muistuttaa Runebergin käyttämää.[121]
Aivan yleinen ja kansanlauluissakin paljon käytetty runollinen aihe on, että runoilija toivoo olevansa lintu, jolloin hän voisi toteuttaa hartaan toiveensa. Sellaista on Krohn käyttänyt lähtökohtana "Suvilaulussa" eikä siinä voi puhua vieraista vaikutuksista. Mutta kun hän käyttää samanlaista aihetta pari vuotta myöhemmin runossa "Varpunen", johtuu lukijan mieleen sekä Topelius että Runeberg. Runomitta on sama kuin Runebergin runossa "Till en fågel", paitsi että Krohnin kaikki säkeet ovat loppusoinnullisia. Sisällys taas liittyy läheisesti Topeliuksen runoon "En sommardag i Kangasala". Varsinkin Topeliuksen runon viides ja kuudes säkeistö ovat tässä suhteessa huomattavia. Tietysti Krohn on runossa, jossa hän lausuu käsityksensä kutsumuksestaan runoilijana, antanut sisäisintä itseään kuten hänen luonteensa vaatikin. Siinä on esitetty yksi Krohnin katsomuksen ja runouden ydinajatuksia, joka myöhemmin tulee eri vivahduksin ja yhä voimakkaammin esille Krohnin tuotannossa: työtä isänmaan hyväksi on tehtävä, vaikka ei olisi saanutkaan suuria lahjoja eikä voisi kohota huomattavaan asemaan. Jo nuorena näkyy Krohn kiintyneen tähän ajatukseen. Niinpä hän käänsi saksasta runon, jossa sama käsitys lausutaan;[122] sen loppusäkeet kuuluvat:
Göm det ljus ej, som du fått,
Gud det dig att lysa gifvit,
Om det också ej din lott
Att som sol få stråla blifvit.
Krohnin "Varpusessa" ei näy mitään vaikutusta Poppiuksen samannimisestä runosta. Poppiuksen aikanaan huomattava tuotanto ei ole jättänyt jälkiä Krohnin runouteen.
Tarkastaessamme Krohnin fantasiatoiminnan laatua on edullista noudattaa runojen kronoloogista järjestystä. Hänen ensimäisessä suomenkielisten runojen sikermässään, vuonna 1860 kirjoitettujen joukossa, ansaitsee huomiota runo "Lumisateella". Tietääksemme ei kukaan ole asettanut tätä runoa Topeliuksen samana vuonna julkaiseman runon "Snöflingorna" yhteyteen. Ensi silmäyksellä nämä kaksi runoa näyttävätkin aivan erilaisilta. Mutta ken ottaa syventyäkseen Krohnin ajatus- ja tunnetapaan, löytää juuri siitä todistuksen, että mainitut runot kuuluvat yhteen. Lisätodistuksia saa itse runojen rakenteesta. Ajatus, että ihmisen elämä on kuin lumihiutaleen leijailu ilmassa, nousee sopivan mielialan vallitessa helposti runoilijan mieleen ilman ulkoapäin tullutta vaikutustakin. Mutta Krohn on saanut ilmeisesti alkusysäyksen Topeliuksen runosta, olipa esikuva sitten selvänä mielessä tahi jo himmentyneenä muistelmana. Sen todistaa se, että runoilija nimenomaan painostaa ihmiselämän hetkellisyyden ohella myös sen jatkumista toisessa olomuodossa. Niin pitkälle ei nuori runoniekka jaksa antaa fantasiansa lentää kuin Topelius runossaan, mutta hän pyöristää siitä, mitä vertaus semmoisenaan jo tarjoaa, eheän ja tunnelmallisen pikku runon, esteettisesti tehoavan kaikkina aikoina. Runon lyhyet säkeet ovat Topeliuksen antaman esikuvan aiheuttamia. Tuskinpa nuori aloittelija ilman tätä esikuvaa olisi myöskään ymmärtänyt käyttää hyväkseen sitä etua, minkä voi saavuttaa sopivalla typograafisella asulla, nimittäin järjestämällä säkeet niin, että silmäkin auttaa ottamaan tarpeeksi huomioon pysähdyskohdat.
Mutta ei Topelius yksin ole ollut myötävaikuttamassa runon "Lumisateella" syntyyn. Myös Franzénilla näkyy siinä olevan osuutta. Hänen runonsa "Hymn till jorden" ja Krohnin runo ovat muutamissa yksityiskohdissa niin lähellä toisiaan, että Krohnilla ilmeisesti on ollut Franzénin runo hyvästi muistissa ja siitä saatu vaikutelma kauan mielessä, kenties juuri alku-ituna siihen, mikä Topeliuksen vaikutuksesta sai lopullisen muotonsa. Franzénin runossa on säkeet:
Sist när tröttnade ben nedsänkt våra hvitnade hufvu'n,
Rymme oss jemte hvarann till ro i ditt heliga sköte.
Vakne ånyo, vi tacke dig än, då vi sväfve ifrån dig!
Krohnilla on: