Opinnot kimnaasissa sujuivat Juliukselta sangen hyvin, kuten edellä oleva viittaus päiväkirjaankin jo osoittaa. Käytös on läpi koko kouluajan arvosteltu korkeimmalla arvosanalla, samoin ahkeruus ja tarkkaavaisuus (paitsi yhtä kertaa). Mieliaineita, tahi ainakin niitä, joissa Julius aina sai parhaat arvosanat, olivat historia, maantiede, luonnonhistoria, saksa ja kreikankieli. Kreikankielen opinnoista koulussa on Julius Krohn myöhemmin kertonut; että hän oli luokallaan ainoa, joka otti vaivakseen etsiä sanat sanakirjasta. Toiset lukivat ulkoa valmiin käännöksen. Mutta kun tuli kertaus, oli käännösten muistaminen kovan työn takana, jotavastoin hänelle oli helppoa, kun oli aikoinaan etsinyt sanat ja ne ymmärsi.[13] luonnontieteitä harrasti Julius Krohn kouluaikanaan innokkaasti, varsinkin hyönteisten tutkimista. Usein hän kävi hyönteisiään näyttämässä samaan alaan innostuneelle hovioikeuden presidentti Karl Mannerheimille.[14] Ainekirjoitus sujui hyvin tuottamatta pienintäkään vaivaa,[15] mikä onkin ymmärrettävää, kun hänen kirjalliset harrastuksensa heräsivät sangen varhain. Hänellä oli myös runsas oma kirjasto, josta toveritkin lainasivat luettavaa.[16] Että vieraat kielet olivat hänelle koulussa helppoja, on itsestään selvää. Hänen laaja kielitaitonsa herätti huomiota toveripiirissäkin. Vain suomenkielen taito oli heikompaa. Siinä hän sai vasta viimeisellä luokalla korkeimman arvosanan. Muut oppilaat osasivat yleensä suomea paremmin käytännöllisesti. Suomenkielen taitoaan näkyy Krohn kuitenkin jo kouluaikanaan saaneen vahvistaa oleskelemalla kesäloman aikana supisuomalaisella maaseudulla. Eräs hänen kirjeitään, joka on hänen viimeiseltä kouluvuodeltaan (1853), on päivätty: "Laiskojen linna in Puhois 23/11 Juni". Siinä kuvaillaan kesäelämää Oriveden rannalla. Samassa kirjeessä Krohn kuvaa matkaa Viipurista Puhokseen. Päästyään kuvauksessaan Punkaharjuun asti hän lausuu: "Tässä täytyy minun, rakkaat vanhemmat, vaieta, sillä tätä ei voi kuvata, sen voi vain tuntea. Olin ylpeä, kun kirjaan, johon on merkittävä nimi ja kansallisuus, kirjoitin olevani suomalainen."

Siis suomalainen, ja ylpeä siitä, että on suomalainen! Keskellä kieltensekoitusta ja kosmopoliittisessa ympäristössä kasvanut muukalaissyntyinen nuorukainen tunsi kuuluvansa Suomen kansaan. Tämä tulos oli suureksi osaksi koulun ansiota. Viipurissa oli 1840-luvulla Snellmanin "Saiman" ja Hannikaisen "Kanavan" vaikutuksesta tapahtunut valtavampi kansallinen heräys kuin muualla Suomessa. "Täällä ei ollut sitä vastassa, yhden yhtenäisen ruotsinkielisen sivistyksen kaikkivalta, vaan sen rinnalla saksalainen ja venäläinen, mikä teki oman kansallisen kielen alennustilan vielä räikeämmin silmiinpistäväksi. Suomenkieli, jota kaupungin varsinainen rahvas puhui ja sivistyneetkin lapsena oppivat, oli täällä kuitenkin käytännöllisenä yhdyssiteenä eri kansallisuuksien välillä. Vain sitä kehittämällä sivistyskieleksi voi ajatella yhteistunnon syntyvän."[17] Koulut Viipurissa olivat aikaisemmin kaikki olleet saksankielisiä ja myöhemmin perustettiin jälleen senkielinen oppilaitos, mutta v. 1846, jolloin Julius Krohn veljensä kanssa pantiin asumaan Viipuriin valmistettaviksi kaupungin ruotsalaiseen alkeisopistoon ja lukioon, ei Viipurissa ollut saksankielistä koulua. Se seikka vaikutti ratkaisevasti Julius Krohnin elämänsuuntaan. Hän samoinkuin hänen veljensä sai suomalaisen koulukasvatuksen, sisaret sitävastoin saksalaisen.

Kansallisten harrastusten etunenässä Viipurissa olivat lukion opettajat. He olivat m.m. enemmistönä siinä kokouksessa syyskuun 7 päivänä 1845, jossa perustettiin Viipurin suomalaisen kirjallisuuden seura. H. Kellgren, joka matkallaan Leipzigiin pysähtyi Viipuriin kolmeksi viikoksi, antaa kirjeessään K. Tengströmille heistä seuraavan lausunnon: "— — — pahuksen kunnon väkeä ja niin innokkaita suomalaisia, etten luule missään tavattavan suomalaisempaa opettajakuntaa."

Toveripiirissä, johon Krohn koulussa joutui, vallitsi myös isänmaallinen mieli eikä tämä piiri, vaikka olikin ruotsinkielinen, ollut vieras eikä nurja Snellmanin uudelleen entistä voimakkaampaan eloon herättämille suomalais-kansallisille harrastuksille. Opettajilla, joista J.G. Fabritius oli Julius Krohnin läheinen sukulainen (naimisissa Julius Krohnin äidin sisaren kanssa), oli tietysti suuri osuus tämän kansallisen hengen ylläpitämisessä.

Kaikesta siitä vaikutuksesta, mistä Krohnin oli koulussa vallitsevaa isänmaallisuutta kiittäminen, hän lausuu elämäkerrassaan, että se oli "kuitenkin hengeltään puoleksi, kieleltään kokonaan ruotsalainen. — — — Mitä kieleen tulee, ei ruotsinkielen yhteensopimattomuus tosikansallisen edistyksen kanssa ollut vielä selvinnyt. Minusta tuli koulussa täysi ruotsalainen, kaikissa ajatuksissanikin, tunteissani." Aivan pitkäaikaista tuo täydellinen ruotsalaisuus ei Krohnissa kuitenkaan ollut, sillä hän kertoo itse, että "jo silloin ilmautui koulunuorisossa yksi ja toinen todellinen suomalainen itu" ja että hänen koulutoverinsa Kaarlo Slöörin kehoitukset suomenkielen viljelemiseen saivat hänet ryhtymään pontevasti opiskelemaan suomenkieltä. Koska tämä tarmokas suomenkielen opiskelu aivan määrätietoisesti jatkui ylioppilaaksi tultuakin ja lopulta Krohnin opinnotkin, osittain: Slöörin vaikutuksesta, tarkoittivat suomalaisuuden suoranaiseen palvelukseen valmistumista, niin voi sanoa, että Julius Krohnista tuli teoreettisesti suomenmielinen, ennenkuin hän käytännöllisesti suomalaistui. Mitä se merkitsi, huomaa Yrjö Koskisen lausunnosta, että äidinkielen tahallinen muuttaminen oli samaa kuin "alasastuminen helvettiin".

Paitsi kansallisia harrastuksia oli Viipurin kimnaasilaisilla myös kirjallisia. Niistä kertoo Krohn itse hauskasti elämäkerrassaan. Julius Krohnin päiväkirjasta taas v. 1849 löydämme seuraavat muistiinpanot: "15/11 Oikeastaan olisi tänään ollut pidettävä quartalaisten kirjallisuusseuran kokous, jonka seuran puheenjohtaja olen, mutta kun en ollut kirkossa, niin ei kukaan tiennyt olinpaikkaani ja senvuoksi siitä ei tullut mitään. Kokous on siis lykkäytynyt joulukuun 1 päivään." — "20/11 Uusi numero quintassa Modeenin toimittamana ilmestyvää kuvitettua humoristista lehteä Hulivili on taas ilmestynyt." — "11/11 Minäkin olen nyt alkanut julkaista sanomalehteä, jonka nimi on Tarinatar. Hulivili on lakannut ilmestymästä, mutta sen sijaan on nyt kaksi uutta lehteä kimnaasissa: Tarinatar ja Calle." — "6/3 K. Slöör kävi tänään hirmuisesti Tarinattaren kimppuun, mutta se puolusti itseään myös. Viisi palstaa täytti 'Nuorukaisessa' arvostelu ja yhtä pitkä oli vastaus."[18]

Siihen aikaan kuin "Tarinatar" perustettiin (1850), harjoitti Julius Krohn jo runoilua. Hän mainitsee päiväkirjassaan kirjoittaneensa isoisälle syntymäpäiväksi runon, tietenkin saksaksi. Pari viikkoa myöhemmin on päiväkirjaan kirjoitettu pieni saksankielinen runonpätkä keväisen metsän ihanuudesta. Tukena ja innostuttajana runotarten palvelemisessa kouluaikana oli Krohnilla hänen ystävänsä Kaarlo Slöör. Runsaimmat hedelmät tämä askartelu kantoi vuonna 1852. Runoilu näkyy silloin koulutyön ohessa olleen oikein vakavan harrastuksen esineenä. Runonsa Krohn kirjoitti useampaan kertaan puhtaaksi ja varusti usein päiväykselläkin. Useimmat tämän kauden runotuotteet ovat ruotsinkieliset.[19] Yksi niistä, "Till K.S.", joka on päivätty helmikuun 19 p. 1852, on omistettu Kaarlo Slöörille ja alkaa:

Uti trånga lärosalar
Smägta poesiens knopp.
Då kom du från diktens dalar,
Lyfte späda plantan opp.

Och ifrån den samma stunden
Växte telningen och blef
Snart en vacker ros i lunden
Och än andra knoppar dref.

Ofta då din lyras toner
Hördes klinga i vår midt
Och i diktens helga zoner
Fick vår tanke sväfva fritt.