tahi "Purjehdusretken" vertaukset ja metaforat, joihin sisältyy personifikatio, kuten esim.:
Tuossa näet ylpeä
Seisoo kallio;
Hänpä tahtoo kylpeä:
Paljaaks riisui jo
Ruumiinsa hän, veteen astui,
Mutta vasta jalat kastui. —
Tässä kas kuin koivu nuori,
Metsän sorja neitinen,
Kasvojansa hymyillen
Kuvastaa.
Personifikation avulla esitetään elävästi myös hallan tuhotyöt runossa "Savonlinnan 400-vuotisen muistojuhlan viettämiseksi". Samaan tapaan "Kuun tarinoissa": "Suon myrkkyhenki ei tänäkään yön hetkenä saanut unta. Hän nousi lietevuoteeltaan, kulki hiljaa hiipien maita myöten ja levitti koko seudulle valkean sumupeitteen. Hän sen kääri joka kukkaseen, joka tähkään, niin huolellisesti kuin hellä äiti sairasta sydänkäpyään peittelee. Vaan tämä peite ei lämmittänyt, ei varjellut, se jäähdytti, se kuoletti." — (Neljäs ilta).
Koko "Kuun tarinoille" ominainen runollinen kuudanhämy perustuu suureksi osaksi niihin assosiatioihin, jotka kuun personifioiminen tuo mukanaan. Samoin saattaa Krohnilla kokonaisen pitkän runon pääviehätys perustua personointiin. Hyviä esimerkkejä siitä ovat runot "Tampereen kaupungin satavuotiseksi juhlaksi" ja "Hyljätty äiti".
Viimeksi mainitussa runossa on ajan hengen ja kirjallisen makusuunnan mukaisesti personoitu isänmaa. Samoin on Krohnin sydämelle läheinen suomalaisuuden aate saanut elävän olennon ääriviivat sonetissa "Rouva Winterhjelm'in muistikirjaan". Lempi — Krohnilla usein esiintyvä käsite — on kerran elollistettu kerubiksi. Arkisemmista personifikatioista on erikseen mainittava "Naurava käki", joskaan tämänniminen runo ei ole vaikuttava. Runon perusajatus — houkka se, ken palkatta laulaa — on proosallinen ja samoin aiheen käsittely.[170] Ei siis riipu suinkaan vain kuvaimista ja teknillisestä taidosta, että Krohnin useimmista runoista henkii todellinen runollisuus.
Sellainen runoilija kuin Krohn, joka rakastaa retoorista paisutusta ja tavoittelee pateettista sanontaa, käyttää mielellään kaikkia tuonlaatuiselle tyylille ominaisia taidekeinoja. Niinpä Krohn vaikuttaakseen elävämmin usein asettelee vierekkäin vastakohtia ja tiivistää ne toisinaan antiteeseiksi. Tätä pohjaltaan kansanomaista tyylikeinoa[171] käyttävät aivan erilaisten kirjallisten makusuuntien edustajat, sillä se saavuttaa aina tarkoituksensa, kun vastakohta on oikein ja terävästi muodostettu. Krohnin henkiselle rakenteelle se oli omiaan, sillä ajatuksen selvyys ja täsmällisyys on hänen vahva puolensa, niin paljon romantikkoa kuin hänessä onkin. Mieterunoudessa on antiteesi paikallaan. Ihailemansa Runebergin Krohn näki ahkerasti turvautuvan kontrastivaikutuksiin, mutta enimmän on tässä suhteessa varmaankin vaikuttanut Krohniin toinen hänen mielirunoilijansa ja hengenheimolaisensa, antiteesien harrastaja Schiller.
Rakkauden ja vihan johtuu runoilija helposti asettamaan rinnakkain. Niin tekee Krohn vaikuttavasti promotiorunonsa IV osan lopussa. Vaikutuksen tehostamiseksi hän vielä käyttää sanoja lempi ja lempo. 1870-luvulla teki noihin sanoihin kiteytetty antiteesi tarkoitetun vaikutuksen. Nyt on lempi-sanan tunnearvo jo muuttunut ja myös sana lempo miedontunut. Käytetty antiteesi ei enää pysty juhlamieltä kohottamaan, mutta sopii kyllä hyvin humoristiseen esitykseen, jommoisessa se Krohnilla myös tavataan:
Lempenä neitonen liehui; kaikki sydämet syttyi. Miekkoinen, joka sen nai, Lemmon kekälen sai!
Juhlarunoissa on usein käytetty vastakohtia. Muuallakin kuin juhlarunoissa Krohn käyttää vastakohtia elävöittämään kuvaustaan. "Kuun tarinoissa" niitä on (esim. 1., 2., 5. ilta); samoin kansanrunon sävyä tapailevissa tuotteissa, kuten esim. runossa "Neuvo" (heinä heiluvainen — kanto, laine läikkyväinen — jää, perho — toukka). Tuomatta näillä, retoorisilla kuvioilla mitään erikoisesti persoonallista piirrettä runouteensa Krohn kuitenkin niidenkin käyttämisessä osoittaa hyvää makua ja kehittynyttä tekniikkaa ja vaikuttaa sillä hyvää ympäristöönsä.
Yhtä vähän persoonallisia ja tyylillisesti verrattain vähän vaikuttavia ovat metonymia ja synekdoke Krohnin käyttäminä, kuten esim. "miss' äidinsilmä on, tuo väsymättä valpas, tuo uinahtumaton?" — "taas huojeni huoleva rinta"; — "sä maasi hikihelmet joit". — Useimmin esiintyy näin käytettynä sana rauta: