jonka kaavana tekijän mielessä on ollut
. . | - - | - . . | - .
vaikka se luonnollisella tavalla lukien noudattaa kaavaa:
- … | - .. | - .
Krohn noudatti rytmin abstraktiota yleensä niin uskollisesti, ett'ei hän huolinut ottaa luonnollista lukemista kriterioksi. Tässä esitetty säe on runossa viidentenätoista ja runon ensimäinen inkongruentti säe. Nelitavuisen tahdin käyttäminen tässä ei tietenkään ole ollut Krohnin tarkoituksena.
Jambisia säkeitä käyttää Krohn kaksitahtisista aina kuusitahtisiin asti. Lukuisimmin edustettuina ovat viisitahtiset loppusoinnulliset jambisäkeet. Krohnin runouden lyyrillisen luonteen mukaista on, että viisitahtiset loppusoinnuttomat jambisäkeet — Shakespearen ja yleensä draaman säemuoto — esiintyy vain pari kertaa.
Yksinomaan korolle rakennettuja trokeita käyttää Krohn myös runsaasti, lähes yhtä paljon kuin jambeja. Trokeisia säkeitäkin hänellä on kaksitahtisista aina kuusitahtisiin asti. Juhlarunoissaan hän turvautuu kokonaista viisi eri kertaa kahdeksantahtiseen trokeesäkeeseen, joka kuitenkin on vain typograafisen asunsa takia sitä, sillä sesuuri jakaa sen kahteen nelitahtiseen osaan. Malli on saatu Runebergiltä, säkeet kun ovat muodostetut samalla tavoin kuin Runebergin runossa "Fänrikens marknadsminne".
Kolmitavuisia tahteja, daktyleja ja anapesteja, käyttää Krohn uudenaikuisissa runomitoissa paljon vähemmän kuin kaksitavuisia tahteja. Poikkeuksetta hän niiden lomaan sekoittaa kaksitavuisia. Anapesteja rakentaessaan hän ottaa huomioon myös laajuuden, kuten nykyjäänkin tehdään. "Men Ordet har ej Klang blöt, har Lod og Duft dertil", sanoo Georg Brandes. Se, mitä olemme havainneet Krohnin fantasiatoiminnan laatua tarkastaessamme, saattaa otaksumaan, ett'ei Krohn ole niitä runoilijoita, joille rytmi on runon syntymäprosessissa aina alkukohtana, sen tunnelman ensimäisenä ilmaisuna, jonka pohjalta runo nousee. Pikemminkin on todennäköistä, että hänellä tavallisesti visuaalinen aines kehittyi aikaisemmin kuin akustinen ja rytmillinen. Toisinaan hän suorastaan etsi ulkoapäin sopivaa rytmiä tunne-ilmaisukseen. Rytmikko ja melodikko sanain varsinaisessa merkityksessä hän ei koskaan ole ollut. Hänen mieleensä nousi kuvia ja hän nautti niiden väriloistosta. Näemme hänessä jo nuorena taipumusta äännemaalaukseen, jota hän runoissaan tuskin harjoittanee tietoisesti, vaan se tapahtuu vaistomaisesti. Hänen sanoissaan semmoisinaan on usein "Lod og Duft", vaikkakin hän yleensä tyylikeinoillaan, etupäässä epiteeteillä, saa kuviinsa enemmän väriä ja loistetta kuin muut hänen aikanaan esiintyneet suomenkieliset runoilijat. Onhan jo runossa "Varpunen" alku m.m. siinä esiintyvien s-äänteitten takia kuin linnun sirpatusta:
Jos ruikutella voisin
Mä kielin sataisin
Tai kiurusena oisin
Kohoova pilvihin.
L-äänteitten vaikutuksesta "Lorelein" suomennoksessa ja runossa "Pikku Julius vainaa" on jo ollut puhe. Runossa "Järven rannalla" on ensimäisten säkeistöjen raskas, tumma sävy osittain äännemaalauksella saavutettu. Kun rytmi Krohnilla kuvaa jotakin liikettä, yhtyy siihen ainakin jonkun verran äännemaalaustakin ("Suksimiesten laulu", "Helmi ja isänsä"). Runoilija valitsee sanat vaistomaisesti niin, että niiden äänneyhtymät eivät vain hivele korvaa, vaan myös antavat sanonnalle väriä. Vaikuttavaa äänteitten asettelua, jota säkeitten inkongruentti alku vielä tukee, on runossa "Karkuri":