On musta yö, on synkkä syksy-yö;
Rajusti rankkasade maahan lyö,
Vinhasti vinkuu ääni myrskytuulen.
Myöskin alliteratiolla saattaa olla osaa äännemaalauksessa efektin vahventajana, kuten juuri siteeratut säkeet osoittavat. Samoin esim. säkeissä:
Miekkain melske kuuluu täällä,
Kuuluu kalske kilpien.
Krohnin runoista voisi poimia paljon semmoisia paikkoja, joissa runon pääviehätyksenä oleva sisällön ja muodon sopusointu kuvastuu myös vokaalien ja konsonanttien melodiassa. Äänteet, joiden sointu on pehmeä ja hillitty, kohottavat Krohnin runoille ominaista vienoa lyyrillisyyttä. Mutta kun runoilijan mielen täyttää katkeruus ja pyhä viha, silloin sanonnassakin ovat vallitsevina soinnultaan kovat äänteet, esim.:
Tuhma, raak' on suomalainen!
Nämä viittaukset riittänevät antamaan käsityksen esittämästämme huomattavasta puolesta Krohnin runoudessa. Aännemaalauksesta ja säkeitten melodiasta puhuttaessa onkin viittauksiin tyytyminen, sillä "äänteitten vaihtelu säkeessä kuuluu", kuten Söderhjelm sanoo, "sisäisimmän luomistyön salaisuuksiin, joista analyysi voi yrittää tavoittaa vain välähdyksiä". Helposti voi äännevaikutuksia tarkastellessaan erehtyä esittämään omia kuvittelujaan yleispätevinä havaintoina. Tutkimusten tulokset tällä alalla ovat usein perin häilyviä.[193]
Synnynnäinen hyvä aisti, jota runouden lukeminen vielä oli kehittänyt, johti Krohnia, kun hän sepitti säkeitään. Kun tiedämme, että hän erikoisesti ihaili ja uutterasti tutki Runebergin runoutta, on lähellä se ajatus, että hän rytmillisiin ja akustisiin efekteihin nähden on saanut paljon vaikutusta Runebergiltä. Näissä asioissa hänellä oli kyllä koko joukko opittavaa esikuvaltaan.[194] — Runebergin vaikutuksesta runomittoihin Krohnilla on edellä jo ollut esimerkkejä.
Yhdistäessään säkeitä säkeistöiksi Krohn jo alusta pitäen käyttää monenlaisia yhdistelytapoja ja saa täten syntymään vaihtelevia runomuotoja. Hyviä esikuvia hänellä oli nähtävänään yllin kyllin, lähinnä Topelius. Hänen runoistaan Krohn sai yllykettä pyrkiä muodon keveyteen ja melodisuuteen. Aikaisemmat viittauksemme vieraisiin vaikutuksiin Krohnin runoissa ovat useasti koskeneet myös runomittaa, nimenomaan säkeistöjenkin rakennetta. Kenties luonteenomaisinta Krohnille on jokseenkin yhtäpitkien säkeitten yhdistäminen säkeistöksi. Mutta usein myös on säkeistön viimeinen säe lyhyempi kuin edelliset, jolloin se ikäänkuin pyöristää säkeistön ajatuksen eheäksi kokonaisuudeksi, rytmi hiljenee, tunne tiivistyy. ("Neidon rukous", "Pää pystyyn!", "Sun tahtosi tapahtukoon", "Pohjolan valkeneminen"). Toisinaan taas päinvastoin säkeistön lopussa on pitempi säe tahi pitempiä säkeitä kuin edelläolevat, jolloin tämän loppuun liittyy tunnepaisutusta ("Ijankaikkinen autuus", "Ainoa hetki") tahi mielikuvitus levitteleikse, liitää laajemmille liikkuma-aloille tahi myös kokoaa tulokseksi aikaisemmin esitettyä ("Tampereen kaupungin satavuotiseksi juhlaksi"). — Eripituisten säkeitten vaihtelu tavallisesti mukautuu hyvin runon sisällykseen ("Purjehdusretki", "Suksimiesten laulu").
Vaihtelevaisuudestaan huolimatta eivät Krohnin runojen säkeistöt ole niin konstikkaita, että mitään olisi uhrattu luontevuudesta. Ne eivät ole tekemällä tehtyjä eivätkä pingoitettuja, mutta merkitsevät kyllä tietoista pyrkimystä "laajennella viisikielinen kannel uusin kielin". Vaikeuksia oli, mutta kuitenkin Krohn onnistui tässä laajentelussa erittäin hyvin. Hänen sepittämänsä ensimäinen suomenkielinen ottave rime ("Vieras lippu") on hyvä näyte hänen taitavuudestaan vaikeitten runomittojen käyttämisessä. Vielä vaativampaa sonettimuotoa on Krohn käyttänyt vain kerran ("Rouva Winterhjelm'in muistikirjaan") eikä hän tässä ole uran aukaisija, sillä hänellä on edelläkävijöitä, mutta Krohnin sonetti on kaikin puolin hyvä. Hän pani paljon huolta muotoon ja kehitti tässä suhteessa suomenkielistä runoutta tuntuvasti, mutta sisällys ei joutunut koskaan kärsimään muodon kustannuksella. Selvyyteen ja täsmällisyyteen yhtyy Krohnin runoissa sanonnan luontevuus ja muodon sulous. Silmiinpistävää on, että säe useimmiten muodostaa ajatuksellisesti kokonaisuuden. Häiritseviä enjambementeja, semmoisia kuin runon "Puolen vuoden päästä" alussa, esiintyy harvoin. Yksityiskohtiin asti ulottuva huolellisuus säkeitten ja säkeistöjen rakentamisessa asettaa Krohnin teknillisenä taiturina aikalaistensa yläpuolelle, runomittateoreetikko ja kielivirtuoosi Ahlqvistkin mukaan luettuna.
On vielä tarkastettava n.k. kaunistuskeinoja Krohnin runoudessa.