Ja tämä halu, tämä tarve saada elää, synnyttää hänessä kovan, tuskallisen taistelun; hän on valmistautunut kuolemaan, odottaa sitä, ja samaan aikaan nuori, tarmokas organismi protesteeraa, ei tahdo myöntyä, synnyttäen tällä kauheita tuskia, syvän sisällisen epäsoinnun.
Puheenjohtaja Arbusow ei edes usko että hänen edessään on juuri Saharow itse: hän otaksuu tämän olevan toisen henkilön, joka itseään kutsuu tällä nimellä; antaessaan hänen allekirjoitettavakseen erään paperin hän sanoi: "Kirjoittakaa alle miten tahdotte — vaikkapa Mark, tai mikä muu nimi… taikka Saharow, — meille tämä on yhdentekevä!"
* * * * *
Tämän rikosjutun käsittelyssä on sotatribunali tehnyt itsensä syypääksi useaan oikeusvirheeseen sekä lainopillisessa että muodollisessa suhteessa. Minä esitän ne järjestyksessä.
Väliaikainen kenraalikuvernööri Sollogub eroitti 36:n jutun yleisten oikeuksien tuomiovallasta ja antoi sen sotaoikeuden käsiteltäväksi päiväkäskyllä Huhtikuun 15 päivältä [kaikki kirjassa mainitut päivämäärät ovat vanhaa lukua. Suom. muist.], jossa samalla kertaa vedotaan sekä lisättyä suojelustilaa että sotatilaa koskeviin ohjesääntöihin, s.o. kahteen lakiin, joista toinen poistaa käytännöstä toisen, koska sotaohjesäännön 8:s pykälä nimenomaan määrää, että niillä paikkakunnilla, jotka ovat julistetut sotatilaan, lisätty suojelustila poistetaan käytännöstä.
On huomattava että siihen aikaan, kun puheena oleva rikos tapahtui, Riian kaupunki ei vielä ollut sotatilassa, josta seikasta muun muassa paikkakunnan kuvernööri Svegintsew juuri ilmoittaa kirjelmässään sisäasiain ministerille, pyytäen häntä asettamaan 36 henkilöä sotaoikeuden tuomittavaksi lisättyä suojelustilaa koskevan ohjesäännön nojalla. Ministeri täyttikin tämän pyynnön.
Siten siis kaksi viranomaista oli määrännyt, että juttu oli annettava sotaoikeuden käsiteltäväksi: sisäasiainministeri ja väliaikainen sotilaskenraalikuvernööri.
Tämä viranomaisten ja lakien ylenpalttisuus on todistuksena siitä, että ei ole olemassa sellaista lainmääräystä eikä niin pätevää viranomaista, joka olisi ollut oikeutettu tämän tekemään.
2) Kannekirjelmät annettiin syytteenalaisille hektografeerattuina; ne olivat hektografeeratut sillä tavoin, että oli aivan mahdotonta lukea niitä, — paikoittain paperin lehdet olivat valkeita.
Mutta ihmisiähän uhkaa kuoleman rangaistus; heillä on oikeus saada tietää mistä heitä syytetään ja ehkäpä telotetaan!