Sotamiehet sanoivat että hän todella olikin mennyt järjiltään eikä ollut muiden tuomittujen kaltainen. Sipol pysyi, kuin ennenkin, erillään muista ja hoki hiljaa ja epäselvästi, ikäänkuin itsekseen: "Minä olen aivan syytön! Sen vannon!" — — —
Muut lauloivat vallankumouksellisia lauluja, rohkaisten toisiaan.
Oli jo täysi päivä, vaikka aurinko ei vielä ollut kohonnut näkyviin taivaanrannan takaa, kun miinavene saapui Väinäjoessa, lähellä merta, sijaitsevan Manusholm'an saaren rantaan.
Tämä on vähäinen saari, jonka eteläosassa asuu kalastajia ja pohjoisessa on Ustj-Dvina'n linnoitukseen kuuluvia linnakevarustuksia. Siellä on myös kirkko.
Miinavene laski rantaan saaren pohjoisreunalle, lähellä linnaketta ja sen uupuneet vangit vietiin maihin. Sama vartiosto kuljetti heidät saaren merenpuoleisessa osassa olevalle hietanummelle.
Oli tyyni, ihana aamu. Nousevan auringon ensimäiset säteet loivat iloisen hohteensa lavealle ulapalle, pieninä, kimaltelevina säkeninä heijastuen hiljaisesta aallokosta.
Hopealta hohtavan veden reunustaman hiekkaisen rannan hiekkajyväsistä samaten heijastuivat vastaheränneen Toukokuun aamun kultaiset säteet.
Luonto riemuitsi! Se ei huomannut, ei tahtonut huomata ihmisten julmuutta, häijyyttä, vääryyttä, se tahtoi lahjomattomalla hyväilyllään, lämmöllään, sirolla kauneudellaan palkita poloisia näinä elämästä eroamisen raskaina hetkinä.
Mutta erityisen raskasta oli erota elämästä juuri tänä ihanana aamuna! Erityisellä voimalla nousi väkivaltaista kuolemaa vastaan nuoren ihmisen tulta ja eloa hehkuva luonto; erityisen vahva oli halu elää ja taistella — — —
Tuomittuja kiirutettiin telotuspaikalle. Telotus tuli tapahtumaan myöhemmin kuin piti; aurinko nousi yhä korkeammalle ja tämä verinen asia olisi pitänyt päättyä jo aamuhämärässä.