Ensimäisten kahdentoista vuoden kuluessa siitä kun linnoitukseen oli tuotu ensimäinen joukko valtiollisia, näiden paksujen muurien yli ei tunkeutunut ulkomaailmaan mitään elon merkkiä; niiden yli ei tullut mitään, mikä olisi kertonut siitä hirveästä salaisuudesta, joka niiden sisäpuolella eli.
Nämät muurit vaikenivat niinkuin vaan kivet voivat vaijeta.
Ja niinpä ensimäiset sieltä lentäneet keväiset pääskyset kertoivat sinne jääneistä tovereistaan, jotka vielä olivat elossa, mutta yksinäisyydestä nääntyneinä; nämät pääskyset olivat neljä toveria, jotka sieltä oli lähetetty rangaistus-asutuksiin Jakutskin alueelle, ja joihin minä maanpakolaisuudessani ollessani jouduin tutustumaan.
Kuunnellessani näitä kertomuksia aarniometsissä, meidän yhdessä samoillessamme, en kertaakaan voinut kuvitella mielessäni että tämä historiallinen linnoitus niin pian lakkautetaan. Minä en rohjennut edes uneksia saavani niin pian nähdä sen, ei ulkopuolelta, kuten ennen, Nevalla ja Laatokan järvellä matkustellessani, vaan että tulen käymään itse linnoituksen sisään, sen pihalle, ja saan nähdä toverini ja kaikkien muiden vankien vankihuoneet.
Astuessani veneesen, jolla minun piti soutaa saarelle, sydämeni valtasi levottomuus. Minullahan ei ollut keneltäkään lupaa tarkastaa linnoitusta, kukaan ei ollut minua siihen valtuuttanut. Minulla ei ollut mitään, paitsi suurta haluani saada nähdä se, nähdä telotettujen haudat, hengittää tätä ilmaa, joka oli täynnä entisiä kärsimyksiä. Ei edes ollut minkäänlaista suosituskirjettä linnoituksen komentajalle. Oli ehkä vaaranalaista käydä tämän salaperäisen linnoituksen sisään kun ei ollut mitään muuta kuin ainoastaan halu nähdä se, mutta paremman puutteessa oli pakko tehdä niin.
Kun olimme kiertäneet kivisen aallonsärkijän, jota vastaan murskaantuivat järven aukealta ulapalta vyöryvät iloiset aallot, minä kysyin soutumieheltäni:
— Sanokaapa, luuletteko että minun sallitaan tarkastaa linnoitusta?
Kuullessaan kysymykseni hän kohotti päätään, alkoi soutaa hiljemmin ja vastasi välinpitämättömällä äänellä:
— No jos on lupa päällystöltä, paperi, — silloin kyllä sallitaan, lasketaan sisään.
— No, eikö sitte ilman paperia lasketa? Siellähän ei nyt ole ketään vankina, vankilahan on jo, lakkautettu, miksikäpä siis ei laskettaisi? — jatkoin minä kyselemistäni.