— Niinhän se kyllä on, mutta parempi kumminkin olisi jos teillä olisi paperi. Minä olen jo hyvin pitkän ajan ollut täällä soutumiehenä, olen kuljettanut sinne paljon väkeä, kaikellaista, mutta itse en ole mennyt saarelle laituria edemmäs. Peloittaa! Jumala varjelkoon joutumasta tekemisiin tuon väen, santarmien, kanssa; parempi on pysyä loitommalla, voisi tapahtua että jos kerran menee sinne, linnoitukseen, ei enää pääsekään tulemaan sieltä ulos! Ei, parempi on olla kokonaan poikkeamatta sinne!
Hetkisen vaijettuaan hän kysyi:
— Entäs te, herra, missä asioissa te olette menossa sinne?
Minä jouduin hämilleni, en tiennyt mitä vastaisin; ensi silmänräpäyksessä pelkäsin sanoa hänelle meneväni sinne asiatta ja ilman paperia yksinomaan nähdäkseni missä ja minkälaisissa oloissa olivat olleet minulle rakkaat henkilöt.
Pelkäsin senvuoksi että hän ehkä oli häijy ihminen ja estäisi minua täyttämästä tehtäväni, mutta nähtyäni nämä yksinkertaiset kasvot leveine harmahtavine partoineen ja sinisine silmineen minä heti tunsin hänen tehneen kysymyksensä ilman minkäänlaista sivutarkoitusta, ilman pahaa aikomusta, yksinkertaisesti vaan inhimillisestä uteliaisuudesta.
Minä vastasin hänelle ja pyysin neuvomaan mitenkä minun olisi toimittava saarelle astuttuani.
"Menkää sisään portista, se ei ole kaukana laiturista, siellä teidät varmaankin ottaa vastaan santarmi, sanokaa asianne hänelle, sitte saatte nähdä; jollette pääse — tulkaa taas takaisin, minä odotan teitä laiturilla — vien teidät takaisin".
Tämän sanottuaan venemies alkoi soutaa lujemmin; tällä kohdalla kävi vahva virta ja hän sai vaivoin veneen kulkemaan.
Ihana keväinen aurinko loi kirkkaan, iloisen valonsa edessämme siintävän, äärettömän järven lavealle ulapalle. Keveät laineet loiskivat iloisesti veneen syrjiä vastaan, hiljaan sitä kiikutellen. Aamu oli ihana, lämmin. Se teki ihmisen reippaammaksi, pakoitti hengittämään syvälle keuhkoihin höyryävää, tuoksuvaa, viileätä aamuilmaa.
Ja tämä aamu ja tämä suloinen luonto vielä enensivät surua ja käsittämättömän kaihon tunnetta, joka valtasi mielen katsellessa suunnattomia kivisiä muureja leveine tornineen kulmilla sekä ampumareikineen, jotka ilman sanoja puhuivat siitä historiallisesta muistopatsaasta, joka niin kauvan oli ollut hallitusvallan tukena.