Keskustellessaan santarmin kanssa tässä kanslian viereisessä pienoisessa huoneessa Balmasjow kysyi häneltä tapahtuuko valmistuksia telotukseen; tähän santarmi varmuudella vastasi ettei mihinkään valmistuksiin ollut ryhdytty, kuten laita tosiaan olikin.
Tämän seikan johdosta Balmasjow suuremmalla varmuudella otaksui että telotus oli lykätty tuonnemmaksi ja hän alkoi tarkemmin tiedustella vankien oloja, kysyi annetaanko heille kirjoja, kauvanko he saavat kävellä, yhdessäkö vai erikseen, osoitti sanalla sanoen suurta huomiota linnoituksen elämään nähden, ikäänkuin odottaen saavansa jäädä tänne asumaan, yhdessä täällä jo olevien toverien kanssa.
Tultuaan huomaamaan että häntä pidetään kauvan kansliassa eikä viedä koppiin, hän kysyi santarmilta mistä syystä häntä pidetään täällä ja onko hänen koppinsa valmis. Santarmi vastasi että koppia laitetaan kuntoon, mutta ei uudessa rakennuksessa, jossa vangit ovat, vaan vanhassa, yksinkertaisessa, pienessä rakennuksessa, ja että se illalla tulee aivan valmiiksi ja hän viedään sinne. Balmasjow ihmetteli että minkätähden hänet sijoitetaan juuri tähän erillään olevaan rakennukseen eikä yhteiseen, jossa kaikki muut ovat, ja tämä asianhaara saattoi hänet hiukan levottomaksi.
Kohta pimeän tultua, noin kello 9 aikaan illalla, hänet vietiin koppiin. Hänen täytyi käydä uuden rakennuksen ohi ja sieltä muutamat vangit näkivät hänet; senjälkeen hänet vietiin Wera Fignerin puutarhan ohi ja sivuportin kautta vanhan vankilan, korkean kivimuurin ympäröimälle, sisäpihalle.
Käydessään tämän nuorta ruohoa kasvavan pihan poikki hän ei voinut ajatella että tähän samaan paikkaan tämän lyhyen toukokuunyön kuluessa häntä varten pystytetään mestauslava ja että hän aamulla hirtetään.
Hän vietiin vähäiseen, yksikerroksiseen, hyvin pitkään rakennukseen; pitkin sen toista reunaa, samalla puolella, josta Balmasjow astui sisään, kulki läpi koko rakennuksen valoisa korridoori jossa olivat vankikoppien ovet. Näiden koppien ikkunat ovat linnoituksen muuriin päin, joka kulkee pitkin Nevajoen väylää. Balmasjowin koppi oli lähellä sitä koppia, jossa oli nääntynyt Ivan Antonovitsj; sen ikkunasta näkyi Jevdokia Lopuhinon kammio, jonka toinen ikkuna oli Nevaan päin ja josta oli ihana näköala rannalle ja Laatokan järven lavealle ulapalle; tämä ikkuna oli kumminkin sittemmin muurattu umpeen.
Tultuaan koppiinsa ja tarkastettuaan minkä näköinen se oli, Balmasjow pitemmittä mutkitta alkoi riisua vaatteensa ja meni tyynesti levolle. Hän vaipui syvään, terveeseen uneen, uupuneena väsyttävästä matkasta ja uuden vankilan häneen tekemistä vaikutelmista. Hänen nuoren, voimakkaan ruumiinsa tempasi valtaansa syvä uni.
Mutta hän ei nukkunut kauvan. Kohta päivän noustua, kun auringon ensimäiset säteet sukelsivat järven laveaan selkään, tuskin vielä kohoten veden pintaa korkeammalle, kopin ovi aukeni ja sisään astui paraatipukuun puettu upseeri, lausuen:
— Herätkää. Kohta teidät telotetaan. Valmistautukaa — — —
Hypäten vuoteeltaan, ymmärtämättä missä hän oli, kuka hänen edessään seisoi, mitä hänelle puhutaan, Balmasjow ensi silmänräpäyksessä, juuri unesta herättyään ei voinut käsittää mitään. Sitte hän yht'äkkiä, ikäänkuin tahtomattaan, aukasi silmänsä selälleen ja koko hänen unensa lensi pois, kuin kädellä pyyhkäistynä, — hän näki tämän upseerin takana papin, risti käsissään, ja vielä etäämpänä korridoorissa, avoimen oven vieressä, punaiseen paitaan puetun miehen.