Silloin Balmasjow heti ymmärsi keitä nämä olivat ja mitä varten he olivat tulleet, mitä varten heidän oli pitänyt häiritä hänen aamu-unensa. Vaijeten, ilman kiirettä hän alkoi pukeutua, tuntien itsensä täysin lujaksi ja levolliseksi.
Kun hän oli valmiiksi pukeutunut kääntyi upseeri hänen puoleensa sanoen:
— Valmistautukaa kuolemaan, tässä on pappi — — — hän antaa teille
Herran ehtoollisen.
Tähän Balmasjow vastasi hiljaisella, lujalla äänellä:
— Kuolemaan minä jo olen valmis — — — Herran ehtoollisesta kieltäydyn.
Kului muutama silmänräpäys. Pyöveli tuli sisään ja kysyi, astuen
Balmasjowin luo nuora kädessään:
— Minä tahdon sitoa teidän kätenne, ettekö tee vastarintaa?
— En, — Balmasjow vastasi, — sitokaa.
Hän pani käsivartensa ristiin selkänsä taakse, kääntyi selin pyöveliin, asettui itse ikkunan luo ja suuntasi liikkumattomana katseensa taivasta kohden.
Pieni palanen taivasta näkyi linnoituksen korkean homeisen muurin ja tämän ikkunan välillä. Levälleen avatut silmät, siniset kuin itse taivas, suuntasivat katseensa yhteen pisteesen, kasvoissa oli miettivä, keskittynyt ilme; näytti siltä kuin olisi hän kokonaan johonkin poistunut, vaipunut johonkin kaukaisiin, tuntemattomiin ajatuksiin, ikäänkuin olisi hän siirtynyt toiseen, pilventakaiseen maailmaan. Hän ei enää nähnyt mitä hänen ympärillään tapahtui, hän ei huomannut että pyöveli tällä hetkellä toimeliaana sitoi hänen kätensä nuoralla selän taa ja veti nuoran vahvaan solmuun.