Kolme vuotta senjälkeen telotettiin samassa linnoituksessa Ivan Kaljajew. Oli samallainen ihana kevät — — — luonto heräsi yhtä riemuisana uuteen eloon; uudet voimat tunkivat vastustamattomasti kautta maan, houkuttelivat luokseen, lupasivat parempaa, onnellista elämää.
Ja tällaisena aamuna toi jokipoliisin höyrylaiva linnoitukseen, samaten kuin se oli sinne tuonut Balmasjowinkin, nuoren, tarmokkaan, tulisen ja voimia uhkuvan Kaljajewin telotettavaksi — — —
Hänen nuoren, vielä vakaantumattoman, mutta voimallisen ja miehuullisen elämänsä langan tuli katketa tänä ihanana aamuna, jolloin luonto uudelleen heräsi. Mikä kohtalon iva! Hänet telotettiin silloin kun luonnon kaikki uudet voimat sulivat yhteen, yhteisellä rynnäköllä luodakseen toisen elämän, tehdäkseen sen kauniiksi, onnelliseksi, riemuisaksi, rikkaaksi.
Hänen telotuksensa tapahtui samalla tavalla kuin Balmasjowinkin. Mutta häntä kuljetettiin vaan höyrylaivalla ilman vartiolaivoja, vaikka kyllä oli ryhdytty hyvin suuriin varokeinoihin, sähkötettiin samaten kaikista satamista että siihen ja siihen paikkaan Kaljajew oli onnellisesti saapunut.
Kun hän oli tuotu linnoitukseen niin häntä ei sijoitettu sinne, missä Balmasjow oli ollut, sen vuoksi että kokemus oli osoittanut kuinka vaarallista on hallinnolle jos valtiolliset vangit saavat tietää että taaskin on telotettu nuori ihminen, joka oli taistellut kansan onnen puolesta, ja telotettu, ei ainoastaan tämän linnoituksen muurien sisäpuolella, vaan kaikkiaan jonkun sylen päässä heistä; hallinnon täytyi otaksua että heidän puoleltaan taas pantaisiin toimeen vielä suurempi protesti — mielenosoitus kuin Balmasjowin telotuksen jälkeen. Senvuoksi oli välttämätöntä hävittää kaikki tämän telotuksen jäljet, panna se toimeen kaikessa hiljaisuudessa, kenenkään tietämättä, näkemättä.
Sentähden Kaljajew sijoitettiin pieneen, yksikerroksiseen rakennukseen, jossa oli sotamiesten työpaja, linnoituksen toiseen päähän, uudesta vankilasta laskettuna, jossa vangit istuivat.
Kaljajew ei hetkeäkään epäillyt että hänet telotetaan ja telotetaan heti paikalla, ilman vitkasteluja. Tultuaan työpajaan hän pyysi saada paperia, kynän, tupakkaa ja tulitikkuja. Hän kirjoitti kauvan; herkeämättä, repi useat kerrat rikki mitä oli kirjoittanut ja kirjoitti taas uudelleen. Rikkirepimänsä paperinkappaleet hän poltti huolellisesti tulitikuilla. Hän oli levollisen näköinen, saattoi vaan havaita hänen kirjoittavan jonkun verran kiireellisesti, ikäänkuin hän olisi kiirehtinyt ehtiäkseen sanomaan jollekin viimeisen sanansa, peläten kuoleman tulevan niin pian ettei hän ehtisi kirjoittaa paperille viimeisiä ajatuksiaan ja tunteitaan.
Vihdoin hän lopetti ja antoi kirjeen prokuraattorin apulaiselle Feodorowille pyytäen tämän lähettämään sen hänen vanhalle äidilleen. Hänen puoleensa hän kuoleman edellä kääntyi ajatuksineen, häntä hän ajatteli näinä elämästä eroamisensa hetkinä. Hän terotti erityisesti että kirje oli välttämättömästi jätettävä äidin käsiin ja Feodorow lupasi sen tehdä.
Minä kysyin keskustelutoveriltani, santarmilta oliko tämä lupaus tullut täytetyksi ja kirje toimitettu äidille. Hän vastasi ettei tiedä, mutta siihen nähden että Feodorow oli luvannut täyttää hänen toisen pyyntönsä — antaa hänen puhutella linnoituksessa puolustajaansa Sjdanowia — mutta ei ollut sitä täyttänyt, täytyy otaksua että tuskinpa hän tätäkään pyyntöä täytti ja että kirje tuskin oli tullut äidille toimitetuksi. Paitsi että Kaljajew pyysi jättämään äidille kuolemansa edellä linnoituksessa kirjoittamansa kirjeen, pyysi hän näet Feodorowin laskemaan hänen luoksensa puolustajansa Sjdanowin, perustellen pyyntöään sillä, että hän tahtoi tavata häntä keskustellakseen hänen kanssaan omista, personallisista asioistaan eikä ensinkään siitä asiasta, jonka tähden hänet oli tuotu tänne telotettavaksi.
Feodorow lupasi. Linnoituksen komendantti suostui laskemaan hänet. Sjdanow saapui Pähkinälinnaan, mutta viime hetkenä Feodorow alkoi pelätä ja päätti ensin kysyä poliisidepartementiltä, josta tuli vastaus: kielletään.