Wanhin santarmiupseeri kysyi häneltä missä hänen poikansa Ivan oli.
Hän vastasi hänen sillä haavaa olevan ulkomailla.
— Niin, niinpä niin… Ulkomailla hän on… lausui santarmi pitkään, eikä senjälkeen enää sanonut mitään.
Löydettyään sairaan päänalaisen alta valokuva-albumin he alkoivat tarkkaavaisesti selailla sitä ja katsella valokuvia, ja kun olivat keksineet Ivanan muotokuvan niin he iloisina näyttivät sitä sanoen: "tuossa hän on" — — —
Äiti tuli tämän johdosta hyvin levottomaksi eikä voinut käsittää mitä tämä merkitsi, mitä hänen rakas Ivanansa oli mahtanut tehdä. Hän ei hetkeäkään saattanut ajatella että Moskovan räjähdysjuttu voisi olla jossakin yhteydessä hänen poikansa kanssa.
Kotitarkastuksen päätyttyä poliisi käski hänen tyttärensä Aleksandran saapumaan Warsovan suojelusosastoon. Hän lähtikin sinne ja siellä hänelle näytettiin hänen vangitun veljensä Ivanan valokuva; hän ei myöntänyt sitä tuntevansa ja silloin hänet lähetettiin Moskovaan häntä tapaamaan. Hänelle annettiin rautatie piletti ja hän kuljetettiin, vapaana, yhdessä vanhemman sisarensa miehen kanssa, joka siihen aikaan palveli Warsovassa korttelinpäällysmiehenä.
Heidän saavuttuaan Moskovaan hän päästettiin heti tapaamaan veljeään. Hamaan viime hetkeen asti hänellä ei ollut vähintäkään tietoa siitä mistä syystä hänen veljensä oli vangittu.
Hänet vietiin isoon saliin, jonka seinillä riippui keisarin muotokuvia; tämä oli sama sali, jossa sitä ennen Kaljajewia tapaamassa oli käynyt Jelisaveta Feodorovna.
Hän istui vanginvaatteihin puettuna. Nähdessään hänet sisar ensi silmänräpäyksessä ei ollut tuntevinaan häntä.
Silloin hän hypähti seisaalleen ja huusi hänelle:
— Sasja, etkö tunne minua? — Sisar heittäytyi sanaa sanomatta hänen syliinsä ja kysyi senjälkeen: