Oskari. Ja minun nimeni on Oskari Tupala.
Kalle. Te ette ole siis sukua Kiviselle?
Oskari. En ole. Mutta pyydän kuitenkin: älkää olko pahoillanne tästä ukon kepposesta.
Kalle. Kuu omani vaan saan, niin en muusta välitä.
Oskari. Nähkääs, tuo Kivinen on aika veitikka vielä vanhanakin. Nyt hän on juopottelutuulella ja eukko on kätkenyt hänen vaatteensa, ettei hän pääsisi enää lisää juomaan, vaan olisi pakostakin selviävä. Hyvä on ollut eukon tarkoitus, vaikka te ette sitä oivaltaneet.
Kalle. Ahaa! Niinkö se onkin asianlaita? Tuli ja leimaus, olispa minun pitänyt tuo ymmärtää. Nyt olen tahtomattani tehnyt pahennusta.
Oskari. Eihän sitä vieras ja tuntematon…
Kalle (menee). Kirottu juttu!
Oskari (yksin). Kirottu kylläkin… (Kävelee.) Aika lippari tuo äijä onkin, narrailee vieraita ihmisiä, Ha-ha-haa! Mies-parka oli ihan helisemässä, kun ukko vei rahat ja kaikki. Kelpaa hänen nyt herrastaa. (Pysähtyy ikkunan luo.) Äijä on ihan parantumaton, hänen täytyi päästä ulos ja hätä keinon keksii. (Naurahtaa.) Hyvän keksikin… Surullista kyllä, muori parka saa paljon kärsiä miehensä tähden, saa tehdä työtä ja elätellä vielä miestäkin… Häpeä sellaista miestä… (Hypähtää äkkiä sivulle.) Kas siinä tuli Anna, ja Eeva ja kuka se toinen oli, on hänen kanssaan. Tämä on hullusti nyt, kun minä olen näin ilman vaatteita… Minun täytyy piilottaa itseni.
(Menee kamariin. Anna, Eeva ja Selma tulevat.)