JUSSI (pelokkaana). Tiesin.
HEIKKI. Ja ilmoitit sen äidillekin?
JUSSI. Oi, isäntä hyvä, älkää olko sentähden vihainen. Hyvää minä sillä tarkoitin.
HEIKKI. Mitäs minä siitä vihainen olisin? Ei minua enää viha auta, kaikki on kumminkin kohta mennyttä ja viina on tähän syynä.
JUSSI (nyyhkyttää). Voi, voi, se on niinkuin äitini aina sanoi, kun olin pieni poika ja hän vielä eli.
HEIKKI. Mitä hän sanoi?
JUSSI. Hän sanoi: kun kasvat suureksi ja tulet maailmalle, niin saat nähdä paljon kurjuutta ympärilläsi; muista silloin, että kaikkeen siihen on syynä viina ja että se on meidänkin elämämme turmellut, poikaraukkani; väistä siis aina sitä, niinkuin väistetään kuolemanmyrkkyä. Niin sanoi äitini usein ja silitti itkien päätäni. Muistan sen vallan hyvin, vaikka olinkin pieni silloin.
HEIKKI. Niin, niin. Äitisi tiesi kyllä… Mutta entäs isäsi…?
JUSSI. Hänestä en muista mitään, mutta sen toki tiedän, että minullakin on isä ollut, vaikka minua aina pilkataan isättömäksi.
HEIKKI. Vissiin kai sinullakin… Oletko koskaan maistanut viinaa?