VIKU. Minäkö nulikka, minä?
HEIKKI. Anna hänen olla, Viku!
VIKU. En! Hän löi minua ja minä tahdon muiskun sovinnoksi.
(Yrittää suutelemaan Hannaa toisten nauraessa.)
TANELI. No miks'et voisi antaa sitä hänelle, Hanna?
HANNA. En ikinä! (Lyö kolmasti Vikua kasvoihin.) Hellitätkö! Hellitätkö pakana! Hellitätkö!
VIKU (peräytyy ovelle päin ja lausuu ivaten). Kas, kas, mamsellia, kun on tulinen kuin tuomarin matami, joka huutaa jos kirppu hiukan purasee. Oi-oi! Oletko koskaan poikaa pussannutkaan, koska niin perhanasti piriset? (Kiertää uudestaan kätensä Hannan vyötäisille.) Mutta tanssitaan sitte, sitä sinä osaat kuin röökinä vaan. Potkase pois jaloistasi nuo kalisevat kengät ja pistele sukkasiltasi iloinen tepsutus. (Lyö jalkansa lattiaan.) Hese hoi! Anna tulla iloinen polska, että saamme vähän keikahdella. Tai anna tulla valssia! Valssia, Hese!
HANNA (Hesen ryhtyessä soittamaan). Sinun kanssasi en koskaan! Ja vielä kirkon aikana… Päästä minut heti eli muuten minä syljen!
VIKU. Ei mitään mökinätä enää, nyt mennään!
HANNA. Ei, ei! Minä en tahdo!