(Istuu, sänkyyn itkien ja käsiään väännellen.)
KREETA-MUORI (kiiruhtaa ulos). Onko hän kuollut?
EMÄNTÄ. Voi, minun ainoa poikani!… Viimeinen poikani… Armahda minua, Jumala! Kirous on langennut suvullemme ja tappanut kaikki… kaikki.
(Ikkunan alta kuuluu Kreeta-muorin ääni.)
KREETA-MUORI. Hän on pyörryksissä… kantakaa hän sisään… Hanna, tuo vähän vettä!
EMÄNTÄ (hypähtää ylös). Hän elää, hän elää! (Katsoo ulos). Hän elää ja he tuovat hänet tänne! Kiitetty olkoon Jumala iankaikkisesti! (Ristii kätensä hartaana.) Sydämeni syvyydestä kaikukoon ylistys sinulle, Herra, kun armahdat minua ja annat poikani elää! Hänestä tulee vielä hyvä ja kelvollinen ihminen sinulle kunniaksi ja minulle vanhuuteni iloksi. —
(Menee ovelle. Kreeta-muori tulee ja hänen perässään Hese,
Taneli, Viku ja Jussi kantaen Heikkiä, joka valittelee.
Jälessä kulkee Hanna kantaen vesiämpäriä.)
KREETA-MUORI. Minä luulen, että hänen vasen säärensä on mennyt poikki.
(Kantajat laskevat Heikin vuoteelle ja peräytyvät alakuloisina ovensuuhun; Jussi nyyhkyttää.)
HEIKKI. Voi, voi… Antakaa minulle juotavaa.