EMÄNTÄ. Jos se niin on, kun sanotte, niin ei se paha olekkaan.
OPETTAJA. Uskokaa minua, ne ovat vaan välikappaleita ihmisten parhaaksi, ja väärin on elää tietämättömyydessä silloin kuin voi tietoa saada. Se on mielestäni niiden leivisköjen maahan kätkemistä, jotka Herra on haltuumme antanut ja joita meidän velvollisuutemme on viljellä ja kartuttaa, niin että tulisimme niin hyviksi kuin mahdollista. Ajatelkaa miten onnellista olisi sellainen elämä, missä ei pahuutta löydy.
EMÄNTÄ. Jaa, jaa, sen minä kyllä ymmärrän. Sitäkö ne sanomalehdetkin opettavat?
OPETTAJA. Sitä juuri.
EMÄNTÄ. No, koska niin on, niin ottakoon Heikki sitten sen lehden ja lukekoon, nyt kun hänellä on niin hyvä aikakin. Minäkin saan sitte nähdä, mitä niissä on.
OPETTAJA. Ja minä olen vakuutettu, että olette tyytyväinen, kun tutustutte niihin. (Nousee.) Nyt minun pitää lähteä, mutta tahdon vielä toistenkin tulla tänne puhumaan näistä asioista. Olen mielissäni tästäkin kohtauksesta ja toivon, että valistus on taas ottava askelen Suomen synkässä salossa.
TOINEN NÄYTÖS.
Sama tupa, muutettuna siten, että seinät ovat maalatut valkoisiksi ja sängyn paikalla on sanomalehtihylly, jossa on tukku sanomalehtiä ja muutamia kirjoja. Lattialla on kaksi pitkää pöytää ovesta katsojiin päin ja pöytien molemmin puolin pitkät penkit. Seinällä oven päällä on taulu, johon suurilla roomalaisilla kirjaimilla on maalattu sana Lukutupa. Oven ja hyllyn välisellä seinällä on vaatekoukkuja. — On sunnuntai-päivä, vuosi edellisestä näytöksestä.
Ensimäinen sarja kohtauksia.
Jussi, joka on yksinkertaisesti mutta siististi puettuna, kuten muukin talonväki. — Heikki, Emäntä ja Kreeta-muori. Viimeisenä Opettaja.