TANELI. Koetin sormellani ja siihen tuli raapaisu.
VIKU. Miksi menit koettamaan tuommoisilla käpälillä. Olisit pessyt kätesi kun tänne tulit.
TANELI. Kun olisi tämän tiennyt. Miten sen nyt saa pois?
VIKU. En suinkaan minä tiedä. Anna sen olla semmoinen.
TANELI. Ei perhana, minä menen matkoihini.
(Panee lakin päähänsä ja hiipii ulos.)
VIKU (yksin). Ha-ha-haa! Mikä suuri hullutus. Menee hieromaan valkoista seinää nokisella lakillaan… Mutta annas kun minä laitan siitä pienen kepposen hänelle. (Menee tarkastamaan takan tulisijaa.) Eikö täällä ole hiiliä tai nokea? On tuossa. (Ryhtyy muodostamaan seinällä olevaa tahraa mustaksi ja pyöreäksi.) Tästä tulee oikein hyvä musta kuu, joka kirkkaasti paistaa isonkorven tuvan seinällä… Pitää laittaa se vieläkin kauniimmaksi. (Heittää hiilen takalle ja repäisee sanomalehden kulmasta paperipaloja, jotka sylkensä avulla kiinnittää tahralle siten, että se muodostaa ihmisen kasvot.) Kas niin, nyt se on valmis. Morjens, morjens, katsele vaan iloisena ympärillesi, kyllä täällä on hauska olla. (Kuulustelee.) Mutta nyt tulee joku.
(Menee ovelle ja katselee taulua oven päällä. Hese tulee.)
HESE. No mitä sinä siinä seisot nokka pystyssä kuin linnunpoika? Ooho, kuinka valoisa täällä on!
VIKU (näyttää sormellaan taulua). Minä katselen tuota taulua.