(Kättelee molempia.)
KORVEN-VAARI (puhuu pehmeällä, venyttävällä äänellä). Niin, niin, poikaseni, minäkin tahdon nähdä, mitä sinulla on tekeillä. (Katselee ympärilleen.) No jopa nyt olet laittanut tupasi perin valkeaksi. Ethän vaan rupea hulluttelemaan isäsi tuvassa?
HEIKKI. En suinkaan. Olen laittanut tämän lukutuvaksi, jossa kylämme asukkaat voivat käydä lukemassa ja keskustelemassa yhteistä hyväänsä. Tulkaa istumaan, niin saatte kuulla, mitä me rupeamme täällä puhumaan.
EMÄNTÄ (nousee). Tulkaa istumaan tänne tuolille!
KORVEN-VAARI (käy kompuroiden Heikin taluttamana). Jaaha, vai niin, vai semmoinen sinulla on aikomus. Jaaha, jaaha, no tee niinkuin itse tahdot.
(Istuu. Emäntä hakee kamarista tuolin itselleen ja toisen
Korven-vaarin kumppanille.)
HEIKKI. Kuten tiedätte, olin minä viime talvena kansanopistossa, ja nyt olen saanut päähäni, että minun pitäisi opettaa muillekin sitä hyvää, mitä itsekin olen oppinut. Sitä varten olen laittanut tämän tuvan tällaiseksi, että täällä olisi hauskempi olla, ja sitä varten olen nyt kutsunut kyläläiset tänne, että saan heille selittää tämän aikomukseni.
KORVEN-VAARI. Jaa, jaa, minä tiedän sen, poikaseni, minä tiedän sen, että sinä tahdot hyvää muille niinkuin isäsikin tahtoi. Puhu vaan, puhu, ja opeta, kyllä he oppia tarvitsevatkin. Minä kuuntelen mielelläni.
HEIKKI. En tiedä, osaanko itse sitä tyydyttävästi selittää. (Kääntyy opettajan puoleen.) Eikö opettaja tahtoisi auttaa minua tässä asiassa?
OPETTAJA. Puhukaa vapaasti vaan, mitä mielessänne liikkuu. Minä kyllä lisään omasta puolestani jotakin, jos tarpeellista on.